Pörssilistautumisten määrä kasvoi roimasti alkuvuodesta

shanghain pörssi
Pörssilistautumisten määrä kasvoi maailmanlaajuisesti. Kuvassa Shanghain pörssi.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 30.06.2016 11:33

MTV UUTISET - STT

Pörssilistautumisten määrä lisääntyi globaalisti huhti-kesäkuussa lähes kolmanneksen alkuvuodesta, kertoo konsulttiyhtiö EY:n raportti.

Kerätty pääoma yli kaksinkertaistui noin 30 miljardiin dollariin. Toisella neljänneksellä pörssiin listautui yhteensä vajaat 250 yritystä.

Vuoden alkupuoliskolla pörssiin listautui kaikkiaan vajaat 440 yritystä, jotka keräsivät pääomaa 43 miljardin dollarin edestä. Listautumisten määrä ja arvo jäi vuodentakaisesta.

Helsingin pörssiin listautui huhti-kesäkuussa neljä uutta yritystä, joista kolme päälistalle ja yksi First Northiin. Tammi-maaliskuussa listautujia oli vain yksi.

Suomessa ensimmäisen vuosipuoliskon listautumisvauhti on ollut viime vuoden tasolla.  

Tuoreimmat aiheesta

Talous