Pernajan Isnäsissä syyskuussa 1995 tapahtunut henkirikos oli julmasti toteutettu veriteko. Vuonna 2010 tekijä ampui kolme ihmistä Porvoon McDonaldsin autokaistalla.
27-vuotias Esa Åkerlund tunkeutui syyskuisena aamuyönä naisseuralaisensa kanssa omakotitaloon ja ampui erossa asuneen 24-vuotiaan vaimonsa sänkyyn ja haavoitti kahta muuta ihmistä.
– Tämä oli suunniteltu henkirikos, tutkinnanjohtajana jutussa toiminut rikosylikomisario (evp.) Thomas Elfgren sanoi Rikospaikan haastattelussa.
Åkerlund itsekin sai tilanteessa osumia uhrin veljen ampumista luodeista. Åkerlund oli ensin itse avannut tulen talon makuuhuoneen ovelta kohti sänkyä ja uhrin veli yritti puolustautua. Åkerlundin julman teon kohteena ollut vaimo sai osuman muun muassa kaulaan ja yritti itse vielä pelastaa henkensä tekemällä veitsellä reiän henkitorveen eli trakeostomian.
– Mitään ei kuitenkaan ollut enää tehtävissä. Keuhkot olivat ehtineet täyttyä verestä, Elfgren kertoi.
Lue myös: "Kolme laukausta, kolme uhria" – miesten elämä päättyi kylmäveriseen teloitukseen hampurilaisravintolan autokaistalla Porvoossa kymmenen vuotta sitten
Henkirikoksen motiivina oli mustasukkaisuus ja lapsen huoltoa koskenut riita. Åkerlund oli vain muutama päivä aiemmin pahoinpidellyt vaimoaan ja uhannut kuolemalla, jos tämä kertoisi asiasta poliisille.
Vaimo kuitenkin teki rikosilmoituksen. Lähipiiri pelkäsi Åkerlundin toteuttavan uhkauksensa, ja tämä kävikin karmealla tavalla todeksi. Åkerlund toteutti kylmäverisen henkirikoksen. Hän sai elinkautisen vankeustuomion vaimonsa murhasta.
Vapauduttuaan siitä vuoden 2009 lopulla, hän syyllistyi jo heinäkuussa 2010 uusiin henkirikoksiin. Åkerlund ampui Porvoon McDonaldsin autokaistalla kolme ihmistä ja sai kolmesta taposta 15 vuoden maksimirangaistuksen.