Porvoon kemikaalivuodon lähde selvisi – syy yhä mysteeri

Porvoo kartta poliisi kuvitus AOP
Vuoto huomattiin paikallisella jätevedenpuhdistamolla, missä henkilökunta havaitsi puhdistettavan veden haisevan voimakkaasti kemikaalille.All Over Press
Julkaistu 13.09.2023 10:30

MTV UUTISET – STT

Itä-Uudenmaan poliisi kertoi keskiviikkona, että Porvoon Hermanninsaaressa elokuussa tapahtuneen kemikaalivuodon esitutkinta on edennyt.

Vuodon lähde on paikallistettu yhteistyössä alueella toimivan yrityksen kanssa.

Alueen viemärikaivoista otettuja näytteitä on tutkittu rikosteknisessä laboratoriossa, mutta myös alueella toimiva yritys on oma-aloitteisesti ottanut ja tutkinut näytteitä.

Rikoskomisario Joni Kokkonen kertoi STT:lle, että vielä ei ole täysin selvää, miksi kemikaaleja oli päässyt valumaan viemäristöön, joten esitutkintaa jatketaan edelleen.

– Tällä hetkellä mikään ei kuitenkaan viittaa tahalliseen tekoon, hän sanoi.

Vuoto huomattiin paikallisella jätevedenpuhdistamolla, missä henkilökunta havaitsi puhdistettavan veden haisevan voimakkaasti kemikaalille. Poliisin tutkimuksien jälkeen selvisi, että jätevesinäytteistä löytyi huomattavia pitoisuuksia eri liuottimia.

Lue lisää: Voimakas haju paljasti: Porvoon jätevedenpuhdistamon näytteistä löytyi isoja pitoisuuksia liuottimia

Tuoreimmat aiheesta

Porvoo