SDP teki oman esityksensä siitä, miten riviministerien salkut jaetaan. Monen yllätykseksi entinen kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) tekee paluun ministerin tehtäviin.
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan entinen kunta- ja omistajaohjausministeri tarttuu uusiin haasteisiin hyvillä mielin.
– Meillä on eduskuntaryhmässä lukematon määrä sellaisia ihmisiä, jotka olisi ministerin tehtävään erittäin päteviä. Oli vaikea Sannan kanssa miettiä, mikä kokonaisuus tulisi olemaan, Rinne kommentoi valintoja.
Lue myös: Hallitustunnustelija Antti Rinne antoi esityksensä puoluevaltuustolle – näin esitykseen reagoitiin
"Uskon, että Sirpa hoitaa kuntaministerin tehtävät erinomaisesti"
Sirpa Paatero erosi viime viikon perjantaina Posti-kiistan ympärille syntyneen kohun vuoksi. Nyt SDP:n eduskuntaryhmä esitti, että Paatero saisi kuntaministerin salkun kantaakseen.
– Sirpa on hyvä ystäväni, tunnen hänet pitkältä ajalta. Hän on ollut aina joukkuepelaaja. Tässä kokonaisuudessa hän oli valmis palaamaan ja tarttumaan kuntaministerin haastavaan tehtävään. Hänellä on siinä erittäin kokenut tausta, hän on siinä osaava, Marin perusteli valintaa.
– Uskon, että Sirpa hoitaa kuntaministerin tehtävät erinomaisesti. Hän ei ole missään vaiheessa menettänyt eduskuntaryhmän, ei puoluejohdon tai puolueen luottamusta. Olen todella iloinen siitä, että Sirpa on valmis tulemaan tähän tehtävään.
Lue myös: Omistajaohjaus on myrkyllinen salkku: Näin koviin paikkoihin Paateron edeltäjät ovat joutuneet – MTV Uutiset koosti tapaukset
"Uskon, että Antti pärjää tässäkin tehtävässä hyvin"
SDP:n puheenjohtajaa Antti Rinnettä aiotaan esittää eduskunnan varapuhemieheksi. Marin korosti, että SDP on koko ajan tukenut puolueen puheenjohtajaa, joka jatkaa tehtävissään tiettävästi ensi kesään saakka.
– SDP:n valinnat ovat SDP:n valintoja. Eduskunta toki äänestää varapuhemiehestä. Tämä on meidän puolueemme esitys ja luotan siihen, että muut ryhmät kunnioittavat tätä, Marin muotoili.
– Uskon, että Antti pärjää tässäkin tehtävässä hyvin ja saa kaikkien luottamuksen taakseen.
Tuppurainen saa osan Paateron vastuusta
Sanna Marin kehui Tytti Tuppuraisen aiempia ansioita eurooppaministerinä. Marinin mukaan Tuppurainen on tehnyt erinomaista jälkeä Suomen EU-puheenjohtajakaudella.
Koska Suomen puheenjohtajakausi päättyy pian, myös eurooppaministerin salkku kevenee huomattavasti. Näin ollen eurooppaministerin salkkua on sopiva täydentää omistajaohjauksen tehtävillä.
– Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Tytti hoida tätä tehtävää hyvin. Hän on erittäin tarkka, tunnollinen ja tiedän, että hän pystyy tähän tehtävään tarttumaan, Marin kommentoi.
Tällaisen seuraajan Marin saa
SDP:n aikoo esittää Sanna Marinin seuraajaksi liikenne- ja viestintäministerinä Timo Harakkaa.
– Tiedän kokemuksesta, että liikenne- ja viestintäministerin tehtävä on erittäin haastava ja erittäin mielenkiintoinen. Timo tietenkin oman viestintätaustansa vuoksi tuli harkittavaksi. Hän on tehnyt hyvää työtä työministerinä, mutta haluttiin saada liikenne- ja viestintäministeriksi henkilö, joka pystyy tehtävät hyvin hoitamaan, Marin saneli.
Lue lisää: Myös SDP:n riviministerit valittiin – kohun saattelemana eronneelle Sirpa Paaterolle pedataan ministeripaikkaa
Tulevana pääministerinä Marin näkee, että hänen tärkein tehtävänsä on saada hallituspuolueiden välille luotua uudelleen luottamusta. Samalla hänen ja hallituksen on saatava myös suomalaisten luottamus takaisin.
– Luottamusta voidaan rakentaa vain siltä pohjalta, että puhutaan suoraan ja asiat halki, Marin kommentoi.