Tasavallan presidentin kanslia katsoo lausunnossaan, ettei Nato-jäsenyys luo tarvetta perustaa uutta yksikköä pääministerin alaisuuteen.
Tasavallan presidentin kanslia tyrmää tällä viikolla julkisuuteen nousseen ajatuksen valmistelussa olevasta yksiköstä, joka avustaisi pääministeriä etenkin Nato-kysymyksissä.
MTV Uutiset pyysi presidentin kanslian lausunnon aiheesta tietopyynnöllä.
Kanslia toteaa lausunnossaan, että Suomessa on jo vakiintuneet toimintatavat ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan johtamiseen.
Suurin osa Natossa käsiteltävistä asioista on lausunnon mukaan kuulunut ja tulee jatkossakin kuulumaan ulko- ja puolustusministeriön vastuulle.
– Tasavallan presidentin kanslia katsoo, että nykyinen järjestelmä on toimiva, perustuu selkeään työnjakoon ja vastuisiin ja että yhteistoiminta ulkoministeriön ja puolustusministeriön kanssa toimii sujuvasti ja luotettavasti.
– Näin ollen kanslia ei näe tarpeellisena eikä tarkoituksenmukaisena perustaa Nato-jäsenyyden varjolla uutta yksikköä valtioneuvoston kansliaan.
Virallisen lausunnon ovat allekirjoittaneet presidentti Sauli Niinistön kansliapäällikkö Hiski Haukkala ja oikeudellinen neuvonantaja Päivi Pietarinen.
Asetusluonnos on saanut kovaa kritiikkiä
Valtioneuvoston kanslian laatimasta asetusluonnoksesta uutisoi maanantaina Yle. Ylen mukaan idea uuteen virkaan olisi tullut erityisesti pääministeri Sanna Marinin (sd.) omasta esikunnasta.
Kovapalkkaiseksi Nato-neuvonantajaksi olisi tarkoitus saada ”maan paras turvallisuuspolitiikan osaaja”, jolle perustettaisiin parin työntekijän yksikkö.
Marin ei ole kommentoinut asiaa tällä viikolla toimittajille useista haastattelupyynnöistä huolimatta.
Muissa puolueissa on kummasteltu vaalikauden lopulla kiireessä edistettävää ideaa ja ihmetelty, yrittääkö SDP poliittista virkanimitystä.
Myös esimerkiksi ulkoministeriö antoi ehdotukselle lausunnossaan täystyrmäyksen.
Presidentin kanslian lausunnon mukaan Nato-politiikan keskeisimmät linjaukset tehdään jatkossakin presidentin sekä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokouksen eli TP-UTVA:n voimin.
Kanslia arvioi, että ehdotus perustuu "erheelliseen olettamukseen" siitä, että suomalaisten poliitikkojen pöydällä olisi jatkossa merkittävästi enemmän niin sanottua poliittista ohjausta vaativia Nato-asioita.
– Kaiken kaikkiaan tasavallan presidentin kanslia pitää valtioneuvoston kansliasta annetun asetuksen muuttamista ehdotetussa muodossaan ja laajuudessaan ennenaikaisena ja ylimitoitettuna, lausunnossa todetaan.