Presidentti Sauli Niinistölle sunnuntaina Linnan juhlissa esiintynyt sotaveteraani Armas Ilvo on häkeltynyt kansansuosiostaan.
Presidentti Sauli Niinistön isännöimä ja rouva Jenni Haukion emännöimä kahvihetki presidentinlinnan peilisalissa sai sunnuntaina liikuttavan käänteen, kun veteraanit lauloivat Veteraanin iltahuuto -kappaleen presidenttiparille.
Veteraaniryhmän laulua johti simolainen sotaveteraani Armas Ilvo, 95. Yhdessä illassa kansansuosioon pongahtanut Ilvo on suorastaan hämmentynyt.
– En olisi voinut kuvitellakaan, että tästä syntyisi näin iso juttu. Puhelin on soinut koko aamun, ja media on löytänyt tiensä luokseni, Helsingin keskustassa hotellissa yöpynyt Ilvo paljastaa puhelimitse MTV:lle.
Reserviläistoiminta ja veteraaniasiat ovat olleet aina Simon sotaveteraanien kunniapuheenjohtajan sydäntä lähellä. Ilvo onkin laulanut Veteraanin Iltahuutoa useissa tilaisuuksissa, muun muassa Kilpisjärvellä.
Vaatimaton Ilvo sanoo, että lauluesitys Linnan juhlissa syntyi silti hetken mielijohteesta.
– Pöytäseurueessani oli sattumalta kuoromiehiä, joilta tiedustelin, laulaisivatko he kanssani. Presidentti tuli sitten tervehtimään pöytäämme, ja kysyin häneltä, että sopisiko, jos esittäisimme Iltahuudon. Hän lämpeni ajatukselle saman tien, Ilvo kertaa innoissaan eilisillan tapahtumia.
Niinistö ja Haukio olivat silminnähden liikuttuneita esityksestä, ja presidentin nähtiin pyyhkivän kyyneliä avoimesti.
– En ole mikään taiteilija, vaikka olenkin esittänyt Iltahuutoa paljon. Mutta näin, ilman mitään itsekehua, että presidentin rouvakin siellä kaivoi nenäliinaa. Veteraaniveljiemme muiston kunniaksi halusin esiintyä, Ilvo kertoo ylpeänä.
Jos video ei näy, voit katsoa sen Yle Uutisten Facebook-sivuilta.
Mies sanoo, että liikuttavan esityksen jälkeen hän tutustui juhlien tunnelmaan muun muassa maistelemalla boolia ja kokeilemalla tanssiparkettia.
– Näin saattoi ehkä tapahtua. Olin liikenteessä tyttäreni Sirkan kanssa. Viihdyimme juhlissa noin yhteentoista asti. Oli suuri kunnia saada kutsu Presidentinlinnaan ja edustaa sotaveteraanejamme.
Pohjoisen mies
Ilvo lähti armeijaan vapaaehtoisena talvisodan syttyessä vain 19-vuotiaana pojankoltiaisena. Hän säästyi onnekseen pahoilta haavoittumisilta. Sodasta päästyään mies teki elämäntyönsä poliisina.
Eläkkeelle päästyään Ilvo on ansioitunut veteraanitoimissa. Sen lisäksi mies on myös moninkertainen veteraanien hiihdon maailmanmestari.
– Minulla on ainakin 12 kultamitalia kaapissa, hiihtäjämestari myhäilee.
Innostus kilpailuihin lähti hieman yllättäen sodasta.
– Pyrin jääkäripataljoona 4:een Sakkolan Kiviniemeen rippikoulukaverini innoittamana talvisodan syttyessä. Siellä selvisi, että tärkeimpiä taitoja sodassa on hiihtotaito. Se on seurannut minua loppuelämäni, myöhemmin sissipataljoona 2:ssa Tolvajärven taisteluissa palvellut Ilvo kuvailee.
95-vuotias rautainen veteraani on asunut läpi elämänsä Lapin eteläisimmässä kunnassa Simossa. Lähes 90 vuotta Simojoen rautatiesillan vieressä asunut llvo katselee joka aamu pikajunien kulkua ikkunastaan.
– Siellä minä asustelen yksin omassa talossani. Ei minulla ole mitään ongelmia siellä, hyväkuntoinen ja pirteä Ilvo kuvailee rauhallisesti soljuvaa arkeaan.
Leppoisa lapinmies on tällä hetkellä valtavassa mediapyörityksessä, mutta hän ei anna suosion sekoittaa päätä – Helsingin-seikkailut vaihtuvat nimittäin pohjoisen kotikontuihin hyvinkin pian.
– Tyttäreni asuu Turussa. Tästä lähdemme vielä maanantaina jo takaisin tien päälle, Turun kautta takaisin pohjoiseen ja kotiin, Ilvo hehkuttaa.