Presidentti Sauli Niinistö otti sunnuntaina tuntumaa Falunin MM-latuihin.
– Silloin aamupäivän aikana oli vielä mukavammat kelit, presidentti kertoi hiihtostadionin haastattelualueen räntäsateessa.
Falunin pahamaineiselle Mördarbackenille hän ei päässyt hiihtämään, mutta muitakin nousuja löytyi.
– Tuossa on ihan kivoja mäkiä. Nimesinkin yhden niistä vähän tyyliin kuuluen: Törkeän pahoinpitelyn mäki, Niinistö naurahti.
Niinistön johtama Lahti 2017 -delegaatio vastaanotti päätöspäivänä pohjoismaisten hiihtolajien seuraavien maailmanmestaruuskilpailujen isännyyden. Kisaisännyys siirtyi Suomeen ja Lahteen Falunin MM-kilpailujen päättäjäisissä.
Niinistön lisäksi isännyyttä oli vastaanottamassa Lahden MM-organisaation edustajia ja olympiavoittajat Sami Jauhojärvi ja Marja-Liisa Kirvesniemi. Päättäjäispuheessaan Niinistö kertoi MM-Lahden olevan yksi Suomen satavuotisjuhlien päätapahtumista.
– Tämä on lahtelaisten tavoite ja omassa lajissaan liikunnan ja urheilun puolella varmasti nousee tällaiseksi, Niinistö sanoi.
Falunin päätöspäivänä presidentti Niinistö seurasi miesten 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun.
– Harmitti valtavasti heti kättelyssä, kun huomasi, että Sami Jauhojärven sukset eivät oikein toimineet. Hän on semmoinen sisupussi, että olisi voinut sopivissa olosuhteissa ja sopivilla suksilla odottaa paljonkin.
Niinistö ehti tervehtiä Matti Heikkistä ennen kuin Heikkiselle tuli heikko olo. Presidentti kuuli Heikkisen pyörtymisestä suomalaislehdistöltä.
– Hän kamppaili ankarasti, tosi kovasti. Hän kuulemma saa itsestään irti ehkä vähän liikaakin.