Presidentti Sauli Niinistö on kommentoinut al-Holin leirillä olevien suomalaisten tilannetta tasavallan presidentin verkkosivuilla.
Niinistön mukaan kokonaiskuva lienee tällä hetkellä aika selvä.
– Lapsia Suomen tulee auttaa. Oikeudellisesta velvoitteesta on esitetty eriäviä näkymyksiä, mutta moraalinen velvollisuus on selvä, hän kirjoittaa.
Sama velvoite ei presidentin mukaan ulotu äiteihin, vaikka Suomen kansalaisina heillä on oikeus konsulipalveluihin.
Niinistö korostaa, että turvallisuuskysymys on syytä selvittää perin pohjin.
– Suomi ei saa päätyä tilanteeseen, jossa turvallisuusriskien kohtelu on lievempää ja lainsäädäntömme väljempää kuin verrokkimaissa, Niinistö kirjoittaa.
Presidentin mukaan moni näyttää toivovan häneltä tukea välikysymysasiassa. Presidentti kirjoittaa, ettei ole aikeissa tehdä niin.
– Välikysymys on niin keskeinen sisäpolitiikan väline, ettei presidentti voi eikä hänen pidä yrittää vaikuttaa sen käsittelyyn.
Tasavallan presidentti kertoo, että hänen kantansa asiaan on hallituksen tiedossa ja se riittää. Presidentin mukaan moni on myös ihmetellyt, miksei hän ”asetu tukemaan hallituksen al-Hol -linjausta”.
– Syy on taas yksinkertaisen selvä: linjausta ei ole, sen hallitus tekee vasta lähipäivinä.
– Olen keskustellut niin entisen pääministeri Antti Rinteen kuin eilen pääministeri Sanna Marinin kanssa. Tilanne on moniulotteinen ja hallitus on selvästi ryhtynyt pohtimaan asiaa sen vaatimalla tavalla