Presidentti Niinistö: Sotilaallinen läsnäolo Itämerellä lisääntyy

Niinistö Kultaranta
Julkaistu 14.06.2015 18:13

MTV UUTISET

Presidentti Sauli Niinistö arvioi, että Yhdysvaltojen raskaan sotilaskaluston sijoittaminen Baltiaan lisäisi sotilaallista läsnäoloa Itämerellä.

Yhdysvaltojen on kerrottu kaavailevan muun muassa taistelupanssarivaunujen ja jalkaväen kuljetuskaluston sijoittamista jopa 5 000 amerikkalaissotilaan tarpeisiin Itä-Euroopan ja Baltian liittolaismaihin.

– Se tulee lisäämään sotilaallista läsnäoloa Itämerellä. Siinä missä Nato näyttäytyy, siinä näköjään Venäjäkin on halunnut näyttäytyä, Niinistö sanoi Kultarannassa.

Presidentti Niinistön mukaan kyse on Yhdysvaltain ja Naton reassurance-politiikan jatkosta, joka alkoi pian Krimin tapahtumien jälkeen. Hänen mukaansa Nato haluaa vakuuttaa Baltian ja Itä-Euroopan maat siitä, että Naton jäsenten keskinäiseen puolustamiseen velvoittava viides artikla toimii. 

Yhdysvaltain toimilla ei Niinistön mukaan ole suoraa vaikutusta Suomeen, joka ei kuulu Natoon. 

– Meihin se vaikuttaa tietysti välillisesti niin, että – tottakai – jos aseita ja sotillaalista voimaa kasautuu lähimaastoon, niin eihän se koskaan mukavaa ole.  

Presidentti Niinistö kommentoi Yhdysvaltain kaavailuja Kultarannassa, missä ovat alkamassa hänen isännöimänsä ulko- ja turvallisuuspoliittiset keskustelutilaisuudet. Keskustelujen yksi eritysteema on Venäjä. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa