Presidentti Reaganin murhaa yrittänyt pääsee vapaaksi

Ronald Reagan
Hinckley yritti surmata Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin 30. maaliskuuta 1981. Kuvassa Reagan Helsingissä Suomen vierailulla 27. toukokuuta 1988Lehtikuva
Julkaistu 27.07.2016 19:20

MTV UUTISET – STT – AFP

Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin murhaa yrittänyt John Hinckley pääsee pois ensi viikolla psykiatrisesta sairaalasta. Siellä hän on ollut murhayrityksen jälkeen 35 vuotta. Vapaaksi pääsystä ilmoitti liittovaltion tuomari keskiviikkona.

Viranomaisten mukaan 61-vuotias Hinckley ei enää aiheuta vaaraa itselleen eikä muille. Vapauteen hän pääsee tiettyjä ehtoja vastaan. Hänen on muun muassa asuttava 90-vuotiaan äitinsä kanssa Williamsburgin kaupungissa Virginian osavaltiossa, eikä hän saa liikkua kuin noin 80 kilometrin etäisyydellä sieltä, kertoo Washington Post.

Hinckleyltä on myös estetty pääsy sosiaaliseen mediaan, ja hänen on luovutettava tiedot matkapuhelimestaan ja ajoneuvostaan.

Hinckley on jo 1990-luvulta lähtien päässyt valvotuille vierailuille äitinsä luo.

Hinckley yritti surmata Yhdysvaltain silloisen presidentin Ronald Reaganin Washingtonissa 30. maaliskuuta 1981. Reagan oli tuolloin toiminut virassa vain pari kuukautta.

Reagan haavoittui tulituksessa, ja häneltä leikattiin sairaalassa luoti toisesta keuhkosta. Myös kolme muuta miestä haavoittui, heidän joukossaan presidentin lehdistöavustaja James Brady.

Hyökkäyksen jälkeen Hinckley sanoi halunneensa tappaa Reaganin tehdäkseen vaikutuksen näyttelijä Jodie Fosteriin. Tästä oli tullut Hinckleylle pakkomielle sen jälkeen, kun hän oli nähnyt elokuvan Taksikuski.

Oikeudenkäynti oli vuonna 1982. Hincley todettiin syyntakeettomaksi ja passitettiin psykiatriseen sairaalaan.

Ronald Reagan toimi Yhdysvaltain presidenttinä vuosina 1981-1989. Hän kuoli vuonna 2004.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat