Presidentti Sauli Niinistö muistuttaa koronavirustilanteen vakavuudesta Facebookissa: "Valtiojohtoa myöden joudumme nyt miettimään käyttäytymistä"

2:40img
Kotimaassa on todettu jo yli kaksikymmentä koronavirustartuntaa. Videolla sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja kertoo, voidaanko Suomea kutsuta jo epidemia-alueeksi.
Julkaistu 08.03.2020 23:18

MTV UUTISET – STT

Presidentti Sauli Niinistön mukaan koronavirus on syytä ottaa vakavasti.

– Valtiojohtoa myöden joudumme nyt miettimään käyttäytymistä; niin matkustelua kuin normaalia kanssakäymistä ihmisten parissa. Matkojen ja tilaisuuksien peruuttaminen ja etukäteen sovittu kättelyjen ja lähietäisyyden välttäminen ovat nyt arkipäivää, Niinistö kirjoittaa Facebookissa.

Matkailussa alkaa presidentin mukaan olla paikallaan harkitseva pidättyväisyys. Mitä enemmän ihmisiä ja mitä laajemmalta alueelta he kerääntyvät samaan paikkaan, sitä suurempi on riski, Niinistö huomauttaa.
Vaaratonta vierailua ei myöskään Niinistön mukaan ole, sillä virus on löytänyt tiensä esimerkiksi Ranskan parlamenttiin ja EU:n päämajaan.

Niinistö muistuttaa myös matkalta palaavia, että kaikki mahdollinen varovaisuus kotiin palattua on paikallaan.

– Pari viikkoa ei ole kovin pitkä aika pidättyväiseen käyttäytymiseen, ja sen kohteena oleville kanssaihmisille on hyvä ja oikein kertoa syy, presidentti neuvoo.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus