Prinsessa Catherine suorittaa julkisia tehtäviä kahtena peräkkäisenä päivänä ensimmäistä kertaa sitten alkuvuoden.
Prinsessa Catherine osallistuu kahteen muistopäivän tapahtumaan tänä viikonloppuna, kertoo The Guardian.
Catherine on palannut vähitellen julkisiin työtehtäviinsä sen jälkeen, kun hän tiedotti syöpähoitojensa päättymisestä syyskuussa. Hän ja prinssi William edustivat lokakuun alussa yhdessä ensimmäistä kertaa syöpähoitojen päättymisen jälkeen.
The Guardianin mukaan Catherine osallistuu viikonloppuna muistopäivän jumalanpalvelukseen sekä muistojuhlaan yhdessä kuningas Charlesin ja prinssi Williamin kanssa. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten alkuvuoden, kun Catherine suorittaa julkisia tehtäviä kahtena peräkkäisenä päivänä.
Muistopäivää vietetään Isossa-Britanniassa 11. marraskuuta ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden sotilaiden ja veteraanien kunniaksi.
Catherine kertoi maaliskuussa saaneensa alkuvuonna syöpädiagnoosin. Hän jättäytyi pitkälle sairauslomalle jo tammikuussa, jolloin hän kävi läpi vatsan alueen leikkauksen. Leikkauksen syytä ei tarkennettu julkisuuteen, kuten ei myöskään sitä, mitä syöpää Catherine sairasti.