Prinsessa Charlotte saattaa periä useammankin näyttävän korun isoäidiltään.
Edesmenneellä prinsessa Dianalla oli lukuisia näyttäviä koruja, joista yksi ikonisin on ilmeisesti periytymässä tämän ensimmäiselle pojantyttärelle, prinsessa Charlottelle, kertoo Cosmopolitan.
Kyseessä on Dianan suvun tiara, The Spencer Tiara, jota Diana piti muun muassa omissa häissään.
Good to know -julkaisun saamien sisäpiiritietojen mukaan, Charlotte saisi ensimmäisenä naispuolisena lapsenlapsena valita perintökoruista mieleisensä ensimmäisenä. Charlotte on prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen toiseksi vanhin lapsi. Dianan toiseksi vanhin pojantytär on prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin tytär Lilibet.
William tiedustellut tiaraa alustavasti Charlottelle
Williamin ja Catherinen perheen läheinen lähde kertoo, että Charlotte saisi täysi-ikäisenä valita palatsin perintökoruista mieleisensä.
Halutuimmasta kohteesta, eli The Spencer Tiarasta huolehtii tällä hetkellä Dianan nuorempi veli, Earl Charles Spencer.
Kuninkaallisen perheen sisäpiiriläinen paljasti, että William on hyvin läheinen enonsa kanssa ja olisi kysynyt tältä, voisiko kyseisen tiaran antaa jonain päivänä Charlottelle.
Vaikka Dianan veljellä on omiakin lapsia, he olisivat ilmeisesti sopineet Williamin kanssa, että tiara menisi kuitenkin juuri vanhimmalle pojantyttärelle.
Lue myös: Valloittava otos 6-vuotiaasta prinsessa Charlottesta sai fanit haltioitumaan – koskettava yhteys edesmenneeseen prinssi Philipiin
Toinen lähde paljasti, että Charlotte on perintökorun suhteen jo päästään pyörällä jännityksestä.
– Charlotte tietää kaiken isoäidistään Dianasta – onhan Diana myös hänen toinen nimensä. Hän on nähnyt myös kuvia Dianasta tiara päässään. Charlotte on hyvin tietoinen siitä, että hän on prinsessa, hänellä on jo muovisia tiaroita ja mekkoja pukuleikkeihin. Se on hyvin suloista, lähde paljastaa.
The Spencer Tiara
Dianan suvun ikoninen tiara koottiin 1930-luvulla hyödyntäen suvun muita koruja. Tiaran sydämenmuotoinen keskiosa oli häälahja Dianan isoäidille.
Perinteen mukaan kuninkaallisen perheen morsiamet saavat kuningattarelta lainaan tiaran hääpäiväkseen. Diana valitsi kuitenkin yhden oman sukunsa perintökalleuksista, mennessään naimisiin kuningatar Elisabetin vanhimman pojan, prinssi Charlesin kanssa.
Myös Dianan kummatkin siskot Lady Sarah McCorquodale ja Lady Jane Fellowes pitivät kyseistä tiaraa omissa häissään.
Isoäitinsä korujen lisäksi Prinsessa Charlotte perii todennäköisesti myös jotain isoisoäitinsä, eli kuningattaren koruista.
Lähde: Cosmopolitan, Good to know