Prinssi Georgen nimeä ei lähteiden mukaan päätetty aivan perinteisellä tavalla prinssi Williamin ja prinsessa Catherinen taloudessa.
Prinssi Williamin ja prinsessa Catherinen esikoinen prinssi George viettää pian, 22. heinäkuuta 10-vuotissyntymäpäiviään. Kun tuleva kuningas syntyi kymmenen vuotta sitten, pidätteli maailma hengitystään sen suhteen, minkä nimen hän tulisi vanhemmiltaan saamaan.
Georgen nimi päätettiin kuitenkin varsin erikoisella tavalla, uutisoi muun muassa Mirror. Lähteiden mukaan William ja Catherine olisivat kirjoittaneet nimivaihtoehtoja paperipaloille ja levittäneet ne kotinsa lattialle.
Tämän jälkeen pari oli kertoman mukaan päästänyt koiransa Lupon huoneeseen ja odottanut, minkä nimen luokse lemmikki tallustaisi – ja näin he lopulta päätyivät valitsemaan Georgen.
Cockerspanieli Lupo-koira saapui Williamille ja Catherinelle vuonna 2012 ja se esiintyi myös useissa perheen virallisissakin valokuvissa vuosien mittaan ennen menehtymistään. Lupon kuoleman jälkeen perhe otti uuden cockerspanielin Orlan Catherinen veljeltä James Middletonilta.
Catherinella ja Williamilla on prinssi Georgen lisäksi nuoremmat lapset prinsessa Charlotte, 8, ja prinssi Louis, 5.