Suomalainen Kenneth "Gregg" kertoo kouluttavansa sotilaita Ukrainassa – paljastui talousrikolliseksi

58-vuotias suomalainen Kenneth Gregg.
Kenneth Gregginä esiintynyt suomalaismies Kiovassa 11. maaliskuuta.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 02.04.2022 09:31

MTV UUTISET

Ukrainan sota on repinyt uutistyön perinteiset rutiinit uusiksi ja täyttänyt tiedotusvälineet sotaa koskevilla jutuilla. Sota on myös tuottanut tukun tuoreita julkisuuden henkilöitä, kun media on halunnut reaaliaikaista tietoa sodan ytimestä. 

Yksi uusista mediapersoonista on Kenneth Gregg. Hän on kertonut kouluttavansa Ukrainassa vapaaehtoisia sotilaita muun muassa YlelläIlta-SanomissaLännen Mediassa ja ruotsalaislehti Aftonbladetissa.

Greggin tarinassa on kuitenkin eräs perustavanlaatuinen ongelma: Suomen väestötietojärjestelmästä ei löydy ainoatakaan Kenneth Greggiä.

STT:n selvityksessä on selvinnyt ongelman syy. Yksi viranomainen ja kaksi rikoksista tuomittua henkilöä ovat kertoneet STT:lle, että Kenneth Gregg on tosiasiassa pitkän linjan rikollinen Kenneth Grägg.

Gräggin mittavasta rikoshistoriasta on jäänyt pitkä liuta tuomioita oikeuksien arkistoihin. Ulosottovelkaa Gräggillä on julkisen rekisterin mukaan yli 1,7 miljoonaa euroa.

Ukrainan sodan aikana ainakin yksi laitetoimittaja on pyrkinyt selvittämään suomalaiselta viranomaiselta Gräggin luotettavuutta yhteistyökumppanina. Grägg on myös kehottanut Facebookissa tekemään lahjoituksia kristillisdemokraattien purmolaiselle kunnanvaltuutetulle Mikael Lasénille, jonka mukaan lahjoitukset taas on tarkoitus toimittaa Gräggin perustamalle jääkiekkojoukkueelle Ukrainaan.

Kuka Kenneth Grägg siis oikeasti on ja mitä hän sodassa tekee?

Mittavia talousrikoksia

Kenneth Gräggiltä löytyvät osoitetiedot Ukrainasta samalta alueelta, jossa Kenneth Gregg on kertonut medialle asuvansa. Nimellä myös aukeaa näkymä poikkeukselliseen rikostaustaan.

Suomessa Grägg on tuomittu muun muassa erilaisista petosrikoksista ainakin neljällä eri vuosikymmenellä, minkä lisäksi Svean hovioikeus Tukholmassa on tuominnut hänet vuonna 2001 huumausaineiden salakuljettamisesta kahdeksan vuoden vankeuteen.

Eräs hänen suurimmista puhalluksistaan on huijaus, jossa hän hankki rahoitusyhtiöiltä varoja olemattomilla kaivinkonekaupoilla. Samassa kokonaisuudessa hänet tuomittiin jutusta, jossa ruotsalaisilta oli tarkoitus veivata yli 2 miljoonaa euroa.

Lue myös: Eversti Kajanmaa: Venäjän kovat tappioluvut Ukrainassa saattavat lisätä kompromissihalua – "Tappiollisin hyökkäystoimi kymmeniin vuosiin"

Miljoonahuijaus perustui suunnitelmaan, jossa ruotsalaisten rahoilla olisi järjestetty Lappiin loma-asuntokylä. Oikeus kuitenkin katsoi suunnitelman täydeksi huijaukseksi.

Gräggillä oli jo pohjalla ehdonalainen tuomio, ja lopulta kokonaisuus toi hänelle neljä vuotta vankeutta.

Syyttäjä katsoi, että Grägg kuului jutussa järjestäytyneen rikollisryhmän keskiportaaseen, mutta tämä väite ei menestynyt oikeudessa. Tuomiosta näkyy kuitenkin Gräggin tiheä yhteydenpito Suomen alamaailman silloisiin keskeisiin tekijöihin.

Kuka keksi sotilasarvon?

STT tavoitti perjantaina puhelimitse Gräggin. Hän kertoi, miksi on esiintynyt tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa väärällä nimellä.

Grägg sanoo, että muunnettu nimi ei liity hänen rikoshistoriaansa vaan käytännön elämään ulkomailla.

– Ketkään muut kuin pohjoismaalaiset eivät osaa lausua sitä ä:tä, hän kertoo.

Epäselväksi Gräggin kertomuksessa jää, miksi hänen on täytynyt esiintyä virheellisellä nimellä myös Suomen ja Ruotsin mediassa.

Lue myös: Putinin armeijan synkät salaisuudet: Varusmiehiä pahoinpidellään ja raiskataan, epäluuloinen johto taistelee vallasta

Lännen Media kertoi jutussaan, että Grägg olisi reservin kersantti. Puolustusvoimat ei ole suostunut kertomaan STT:lle Gräggin sotilasarvoa, mutta Grägg itse sanoo, ettei hänellä oman käsityksensä mukaan ole tuollaista sotilasarvoa.

– Tietääkseni ei ole. Armeija-aikani meni enemmänkin lintsaajaperiaatteella, hän kertoo puhelussa.

Grägg sanoo, että oppi meni hänelle perille lintsaamisesta huolimatta. Lännen Median mainitsemaa kersantin sotilasarvoa hän pitää kuitenkin median asiavirheenä. Lännen Mediasta taas kerrotaan, että nimenomaan Grägg itse kertoi sotilasarvonsa toimittajalle.

Osin epäselvää on yhä, kouluttaako Grägg sotilaita Ukrainassa. PBS NewsHour -ohjelman raportissa hän näkyy paikalla sotilasvaatteissa harjoitusten aikaan, mutta STT:n silminnäkijähavainnon mukaan hän ei kuitenkaan osallistunut tuolloin mitenkään käytännön harjoitustoimintaan. Myös AFP:n kuvissa hän näkyy sotilasvaatteissa.

Sen sijaan Grägg kertoo puhelimessa selvästi perättömän tiedon siitä, että hän olisi liikkunut Puolan rajan yli Ukrainaan PBS:n ryhmän kanssa helmikuun lopussa. Näin ei STT:n selvitysten perusteella tapahtunut.

Vihreää siirtymää

Vihreä siirtymä on tällä hetkellä bisneksessä ja energiapolitiikassa kaikkien huulilla, ja näihin liittyvissä hankkeissa myös Grägg on kertomansa mukaan Ukrainassa työskennellyt. Yritystoimintaa ei ole hidastanut se, että oikeus on määrännyt Gräggin Suomessa liiketoimintakieltoon syksyyn 2024 saakka.

Grägg on kertonut lehtijutuissa ja sosiaalisessa mediassa, että hän on osakkaana kiertotalouden alan LLC C-Power+ -yhtiössä Ukrainassa. Lännen Median jutussa kerrottiin yrityksen 39 työntekijästä ja 3,9 miljoonan euron liikevaihdosta.

Yhtiö löytyy Ukrainan kaupparekisteristä, mutta sillä ei ole esimerkiksi verkkosivuja.

Tammikuussa Grägg esitteli Facebookissa "aurinkokeskitintä", joka oli asennettu Purmossa Pedersören kunnassa Pohjanmaalla. Hän kertoi tuolloin yhtiönsä olevan keksinnön takana. Hän myös sanoi Facebookissa, että yrityksen verkkosivut olivat niin suositut, että ne suljettiin.

Lue myös: Erikoistutkija kommentoi tilannetta Itä-Ukrainassa, jossa venäläiset pyrkivät motittamaan vastapuolen: "Se pyritään estämään kaikin keinoin"

Grägg kertoi projektin olevan hänen yrityksensä ja ruotsalaisen pörssiyrityksen Bolidenin Harjavallan yksikön yhteistyötä. Boliden Harjavallan toimitusjohtaja Timo Rautalahti kuitenkin sanoo STT:lle, että Gräggin kanssa keskusteltiin aikoinaan koe-erien toimittamisesta, mutta keskustelut eivät johtaneet koe-erien toimittamiseen tai mihinkään sopimukseen yritysten välillä.

Aurinkokeskitin tuli Purmoon kristillisdemokraattien kunnanvaltuutetulle Mikael Lasénille, Lasén kertoo. Hän sanoo, että se on toistaiseksi pihalla kasaamatta.

Lasénin mukaan Gräggin yhtiöltä on tulossa myös pyrolyysilaitos, jolla saisi tehtyä lannasta biokaasua. Se on Lasénin mukaan tällä hetkellä matkalla "jossain Ukrainan ja Puolan välillä".

Lahjoituksia Ukrainaan

Grägg on mainostanut Facebookissa ainakin kaksi kertaa, että kristillisdemokraattien Lasénin kautta voi tehdä lahjoituksia Ukrainaan. Lasén kertoo, että hänen olisi tarkoitus kanavoida lahjoitukset Gräggin perustamalle jääkiekkojoukkueelle Hockey Club Desnalle, joka toimittaa avun Ukrainaan.

– Ne kuljettavat tuommoisia vapaaehtoislähetyksiä Lvivin kautta tuonne Kiovan suuntaan ja ottavat [ihmisiä sieltä] evakkoon sitten, Lasén kertoo.

Lasén sanoo, että hänelle ei kuitenkaan ole toistaiseksi tullut mitään rahaa lahjoitettavaksi.

Gräggin mukaan hän ei ole tekemisissä rahalahjoituksissa, vaan hänen perustamansa jääkiekkoseura koordinoi apua Lvivin alueella Länsi-Ukrainassa.

Lue myös: Ukrainalaisyhteisö rakensi mittavan avustusverkoston Suomeen: "En tunne ketään ukrainalaistaustaista, jonka luona ei joku paennut asu"

Grägg ei näe yhtiönsä toiminnan kannalta väliä sillä, että oikeus on asettanut hänet Suomessa liiketoimintakieltoon syksyyn 2024 saakka. Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on kuitenkin liiketoimintakiellosta toista mieltä.

Tolvasen mukaan aivan vastaavasta tapauksesta ei löydy korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä, mutta joka tapauksessa liiketoiminnan harjoittaminen ulkomaista yhtiötä välikätenä käyttäen on kiellettyä. Samoin se, että johtaa tosiasiallisesti yhtiötä, joka harjoittaa liiketoimintaa Suomessa.

Lasén kertoo kuulleensa Gräggin rikostaustasta joitakin kuukausia sitten. Hän kehuu kuitenkin Gräggin kykyä kehittää kontakteja.

– Sitä hän kyllä osaa, Lasén sanoo.

Laitteita Ukrainaan

Ainakin yksi Ukrainaan arvolaitteita toimittava yhtiö on pyrkinyt selvittämään suomalaiselta viranomaiselta, onko Grägg luotettava yhteistyökumppani laitetoimituksissa. Tämä viittaisi siihen, että Grägg olisi pyrkinyt tekemisiin Ukrainaan menevien laitetoimitusten kanssa.

Grägg itse kertoo, että ainakin eräs pimeännäkölaitteita tarjonnut yhtiö olisi ollut kiinnostunut tarjoamaan laitteistoa Ukrainan armeijalle hänen pyyntöjensä välityksellä. Tämä kuitenkin kaatui Gräggin mukaan taustaselvityksiin.

Grägg hämmästelee, miksi laitetoimittajat keskittyvät hänen taustojensa selvittämiseen.

– Eivät nämä laitteet minulle tule, vaan pataljoona ottaa ne vastaan, Grägg sanoo.

Lue myös: Tietoturvaloukkausten määrä kasvoi Suomessa rajusti viime vuonna – huijausviesteillä ryöstettiin ihmisiltä yli 30 miljoonaa euroa

Maaliskuussa Grägg myös esitteli sosiaalisessa mediassa kuittia yli kahden miljoonan euron luotiliivihankinnoista, jotka hänen firmansa yhteistyökumppani olisi lahjoittanut Ukrainan armeijalle. Kuitin mukaan tarvikkeet oli hankittu puolalaisesta sotilastarvikekaupasta muutama päivä sodan alkamisen jälkeen.

Sen paremmin sotilastarvikeyhtiö kuin Gräggin mainitsema yhteistyökumppani ei ole toistaiseksi vastannut viestiin, jossa pyrittiin vahvistamaan kuitin aitoutta.

Rikoksia neljällä vuosikymmenellä

Gräggin rikollinen ura ei pysähtynyt 1990-luvulle, 2000-luvulle tai 2010-luvulle.

Hänen viimeisin tuomionsa on elokuulta 2021. Tuolloin Helsingin hovioikeus tuomitsi hänet kahdesta törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen.

STT on jo aiemmin kertonut, että Suomen alamaailmassa vaikuttavia ihmisiä on lähtenyt Ukrainaan. Grägg kertoo, että hän ei ole tuonut taustaansa aiemmin esille, koska hän on julkisuudessa kommentoinut Ukrainan sotaa.

Hän sanoo, että hänen elämänsä on Ukrainassa ja että hänen ystäviään on kuollut.

– Kenenkään taustalla ei ole mitään väliä niin kauan, kun on oikealla asialla. Kun haluaa todella puolustaa maata ja tehdä yhteistyötä.

Lue myös: Satelliittikuvat todistavat sotaonnen kääntymisen: Venäjä on vetäytynyt ensimmäisen merkittävän voittonsa tapahtumapaikalta

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota