Floriane-myrsky on jatkanut etenemistään Ruotsissa tänään tiistaina. Yhdysvalloissa on peruttu tuhansia lentoja.
Göteborgin satama keskeytti valtaosan laivaliikenteestään kovan tuulen vuoksi. Keskeytyksen oli määrä kestää keskiviikkoaamuun saakka.
Göteborgin satama on Ruotsin suurin satama.
Ruotsin meteorologian laitos ennusti aiemmin, että maan länsirannikolla tuuli voisi nousta myrskylukemiin. Lumimyrskyä oli luvassa aina keskiseen Ruotsiin saakka.
– Tuuli tulee olemaan navakkaa, ja paikallisesti esiintyy kovia myrskypuuskia. Rannikon lähellä tuulen nopeus voi nousta 28 metriin sekunnissa. Kannattaa katsoa, ettei puutarhassa ole irtonaisia esineitä. Julkisessa liikenteessä voi myös tulla myöhästymisiä, sanoi meteorologi Hilda Westberg.
Karlstadissa lumimyrsky romahdutti tiistain vastaisena yönä paikallisen Airdome-jalkapallohallin.
Maantieliikenteessä oli tiistaina ongelmia muun muassa kaatuneiden puiden ja liukkaan kelin vuoksi. Myös osa junista oli myöhässä, ja joitakin vuoroja peruttiin. Muutamilla osuuksilla raideliikenne jouduttiin pysäyttämään kokonaan.
Ruotsin ilmatieteen laitos kehotti maanteille aikovia tarkistamaan sään paitsi lähtöpaikassa myös määränpäässä sään nopeiden muutoksien vuoksi.
Norjassa taas paikallinen ilmatieteen laitos kertoi viestipalvelu X:ssä uusista lumiennätyksistä. Laitoksen mukaan viimeisen vuorokauden aikana oli satanut niin paljon lunta, että 11 mittausasemaa oli tehnyt uuden tammikuun lumiennätyksen.
Asiasta kertoi muun muassa norjalaismedia Aftenposten.
Myrsky siirtyi Yhdysvalloista Atlantille
Yhdysvalloissa maan keski- ja itäosat lumikaaokseen syössyt myrsky oli puolestaan jo tiistain vastaisena yönä paikallista aikaa siirtymässä Atlantin länsiosiin, kertoi maan kansallinen sääpalvelu (NWS).
Selkeytyessään sää myös kylmeni.
Sankka lumipyry sai aikaan sen, että yli 2 300 lentoa peruttiin ja tuhannet muut myöhästyivät, kertoi lentoja seuraava FlightAware-verkkosivusto.
Yli 200 000 taloutta oli myöhään maanantaina paikallista aikaa ilman sähköä Missourista Virginiaan ulottuvalla alueella.
Ainakin viiden ihmisen tiedettiin kuolleen maanteillä myrskyn vuoksi. Kansasista Missouriin tiet olivat tukossa ja paikoin jään vuoksi muuttuneet luistinradoiksi, joilla autot ja rekat suistuivat ojiin ja törmäsivät toisiinsa.
Useisiin piirikuntiin Kentuckyssä, Missourissa, Virginiassa ja Marylandissa julistettiin hätätila sään vuoksi ja ihmisiä kehotettiin pysymään sisällä, kunnes tiet oli saatu aurattua.
Pääkaupunki Washingtonissa koulut ja liittovaltion virastot olivat myrskyn vuoksi maanantaina kiinni.