Pukukoppiin jääneet tavarat herättivät huolen hukkuneesta avantouimarista – näin pelastus- ja etsintäoperaatio päättyi

6:17img
Katso video: Kokeneet avantouinnin harrastajat kertovat kylmän veden vaikutuksista terveyteen.
Julkaistu 28.01.2023 12:36

Jonna Kumpula

jonna.kumpula@mtv.fi

Avantouintipaikan pukukoppiin jääneet tavarat herättivät sivullisessa huolen, joka sai aikaan etsintäoperaation. Huolestuttavalta näyttänyt tilanne sai kuitenkin onnellisen lopun. 

Etelä-Savon pelastuslaitos sai tehtäväkseen lähteä pelastamaan ihmistä vedestä lauantaina aamukahdeksan aikaan.

Savonlinnassa avantouintipaikalle aamutuimaan saapunut henkilö oli havainnut pukukopissa vaatteita, matkapuhelimen ja avaimet, mutta niiden omistajaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla.

Tilanne herätti huolen siitä, että avantouinnille lähteneelle uimarille olisi sattunut jotain ikävää.

Lue myös: Mitättömältä tuntuvat merkit voivat kertoa ihmisen olevan hukkumaisillaan – älä ikinä sivuuta olankohautuksella

Hätäpuhelun jälkeen paikalle saapui pelastuslaitoksen vesisukeltajat ja pintapelastajat, jotka tarkastivat avantouintipaikan sekä lähialueen. Tavaroiden omistajaa ei kuitenkaan löytynyt.

Vaikka tilanne näyttikin hetken huolestuttavalta, pelastus- ja etsintäoperaatio päättyi onnellisesti.

Uimaria ei suinkaan löydetty hyisestä vedestä, vaan poliisi tavoitti pukukoppiin jätettyjen tavaroiden omistajan hyväkuntoisena tämän kotoa. 

Hän oli palannut kotiinsa lämmittelemään sen jälkeen, kun avantouintipaikalla pukukopin ovi oli mennyt lukkoon. Onneksi matka uimapaikan ja kodin välillä ei ollut pitkä, ja tarina sai onnellisen loppunsa. 

Lue myös: Suomessa hukkui viime vuonna reilusti vähemmän ihmisiä aiempiin vuosiin verrattuna

4:48img

Katso selkeät ohjeet: Toimi näin hukkuvan pelastamiseksi

Tuoreimmat aiheesta

Savonlinna