Puolalta ehdotus: Itämerelle yhteinen merivalvonta

AOP, itämeri venäjä
Kuvituskuva. Kuvassa Itämerellä venäläinen sota-alus vuonna 2022. STELLA Pictures
Julkaistu 27.11.2024 15:33

MTV UUTISET – STT

Puolan pääministeri Donald Tusk pyrkii vakuuttamaan kumppanimaat yhteisen merivalvonnan tarpeesta.

Puolan pääministeri Donald Tusk haluaa, että Itämeren rantavaltiot aloittavat yhteisen merivalvonnan. 

Hänen mukaansa merivalvontaan voisivat osallistua Itämeren rantavaltiot, jotka jakavat yhteisen käsityksen Venäjän uhkasta.

LK Donald Tusk 27112024

Tusk kertoi asiasta toimittajille Varsovassa ennen lähtöään tänään Ruotsissa alkavaan Pohjoismaiden ja Baltian maiden huippukokoukseen.

Tuskin kommenteista kertovat muun muassa uutistoimisto Bloomberg ja talouslehti Financial Times.

Tusk totesi, että Nato-maat toteuttavat jo nykyisin yhdessä Baltian ilmavalvontaa. 

Hän sanoi haluavansa vakuuttaa kumppanimaat siitä, että samankaltainen järjestely tarvitaan Itämeren merivalvontaan.

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson isännöi Pohjoismaiden ja Baltian maiden huippukokousta pääministerin kesäasunnolla Harpsundissa. Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Petteri Orpo (kok.).

Kokouksessa käsitellään muun muassa turvallisuustilannetta Itämerellä. Asialistalla ovat myös transatlanttiset suhteet ja Ukrainan tukeminen.

Kaksi merikaapelia vaurioitui runsas viikko sitten Itämerellä. Toinen vaurioituneista kaapeleista on Suomen ja Saksan välillä kulkeva C-Lion1-tietoliikennekaapeli.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat