Puoli vuotta sitten laivalla kadonnut kissa löytyi Tukholmasta – omistajat kiiruhtivat hakemaan: "Itku siinä oli tullut"

0:32img
Tooji-kissa katosi omistajiltaan ruotsinlaivan autokannella – löytyi puoli vuotta myöhemmin Tukholmasta! Tässä se leikkii jo omalla pallollaan.
Julkaistu 08.01.2025 18:03
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Puoli vuotta sitten laivamatkalla Tukholmassa kadonneen norjalaisen kissan karkumatka on päättynyt onnellisesti.

MTV Uutiset kertoi heinäkuussa Tallinkin Baltic Princessillä Ruotsissa kadonneesta kissasta.

Parivuotias Tooji-kissa oli pelästynyt jotain sen norjalaisen omistajaperheen tehdessä lähtöä laivalta Tukholmassa ja rynnännyt autojen alle piiloon. Sieltä se katosi jäljettömiin.

Kissaa etsittiin pitkään, mutta lopulta etsijät ja omistajat tulivat siihen johtopäätökseen, että kissa on päässyt livahtamaan ulos laivasta.

Laivayhtiöstä arveltiin, että kissa oli saattanut hypätä toiseen ajoneuvoon tai sen rakenteisiin autokannella satamassa.

– Lomamme muuttui suureksi suruksi ja tuskaksi, perhe kertoi MTV Uutisille tuolloin sähköpostiviestissään.

Lue myös: Perheen kissa katosi jäljettömiin risteilyllä

Ihmelöytyminen

Omistajat ottivat katoamisen jälkeen yhteyttä Tukholman poliisiin ja eläinsuojelujärjestöihin sekä Suomessa että Ruotsissa. Ilmoituksia kissan katoamisesta julkaistiin myös Norjassa.

Ne eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.

Tarina sai viikonloppuna yllättäen onnellisen käänteen, kun jo puoli vuotta kateissa ollut kissa löytyi sattumalta Tukholmasta.

Kaupungissa asuva suomalainen Anna oli huomannut lauantaina kotinsa pihalla Norra Djurgårdenin kaupunginosassa maukuneen kissan.

Anna otti yhteyttä Suomessa asuvaan tätiinsä Heidi Frimaniin pohtiakseen tämän kanssa sitä, miten löytökissan kanssa tulisi toimia. Friman kuuluu Suomessa Facebookin Eläinten pelastusrinki -ryhmään, jossa voi ilmoittaa löytyneistä, kadonneista ja pulaan joutuneista lemmikeistä ja luonnoneläimistä. Friman on saanut Annalta luvan kertoa tarinan hänen puolestaan. 

Tukholmassa Annan ystävä Andrea, jolla on itselläkin kissa, ehdotti kissan maanittelemista ulos pakkasesta ruoan avulla. Yhdessä he saivat houkutelluksi kissan kuin ihmeen kaupalla kuljetuskoppaan ja sen avulla sisään yöksi.

– Anna sanoi, että kissa näytti olevan hyvässä kunnossa, mutta se naukui kovasti, eli nähtävästi sillä oli ihan hirveä nälkä ja ikävä totta kai olla kymmenen asteen pakkasessa, Friman kertoo MTV Uutisille.

Seuraavana päivänä Anna ja Andrea jäljittivät kissan asiantuntijan avulla sirurekisteristä ja saivat selville sen omistajan. Tässä vaiheessa Anna myös hoksasi, että kissa oli kesällä laivalta kadonnut julkkiskissa Tooji.

Kaverukset ottivat omistajaan yhteyttä Facebookin kautta. Omistajapariskunta läksi heti ajamaan Norjasta kohti Tukholmaa.

Baltic Princessiltä kesällä kadonnut Tooji-kissa nautiskeli sohvan pehmeydestä Annan kotona Tukholmassa.

Baltic Princessiltä kesällä kadonnut Tooji-kissa nautiskeli sohvan pehmeydestä Annan kotona Tukholmassa.

Tooji-kissa istahti tv:n eteen Annan kotona Tukholmassa.

Tooji-kissa viihtyi Annan luona myös tv-tasolla.

Lue myös: Nala-kissa karkasi kantokopasta ruotsinlaivalla

Omistajalle tuli itku

Kun omistajat seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen tapasivat kissansa, kohtaaminen oli Frimanin mukaan liikuttunut.

– Kissa oli Annan mukaan ensin pikkaisen hämillään, mutta sitten se oli alkanut leikkiä pallolla. Ja vähän ajan päästä otetussa kuvassa kissa istui jo emännän sylissä tyytyväisen näköisenä.

– Jälleennäkeminen oli varmasti liikuttava, ja itku siinä oli kyllä tullut.

Myös Tallink Silja Oy kertoi iloisesta kissauutisesta LinkedIn-sivuillaan.

Tooji-kissa emäntänsä sylissä Tukholmassa. Vierellä löytäjät Anna ja Anrea.

Tooji-kissa emäntänsä sylissä Tukholmassa. Vierellä löytäjät Anna ja Andrea. Kuva julkaistu kissan omistajan luvalla.

Tooji-kissa emäntänsä sylissä Tukholmassa.

Tooji-kissa sai suukon emännältään puolen vuoden harharetkensä jälkeen.

Lue myös: Marvin-kissan kiusallinen harrastus paljastui turvakamerasta

Kissan seikkailut jäävät salaisuudeksi

Toojin löytöpaikka on Frimanin mukaan noin viiden kilometrin päässä satamasta, jossa se katosi. 

Siitä, millaisen matkan kissa on todellisuudessa vaeltanut, ei ole tietoa.

Frimanin arvion mukaan kissa oli ulkoisesti sen verran hyvinvoivan näköinen, että se on todennäköisesti saanut olla puolen vuoden seikkailullaan ainakin osan aikaa sisätiloissa ja ruokakupin äärellä.

– Mutta kyllä sen maukuminen oli Annan minulle lähettämän videon perustella niin surkeata, että me arvelimme, että nyt eivät ole kyllä asiat kauhean hyvin. Itse mietin sen nähtyäni, että tuo kissa täytyy saada sisään ehdottomasti.

Friman tähdentää vielä lemmikin siruttamisen ja myös rekisteröinnin merkitystä.

– Siru ei siis yksin riitä, jos ei ihminen muista eläintä rekisteröidä. Todennäköisesti tämäkään tarina ei olisi koskaan päättynyt näin onnellisesti, jos kissalla olisi ollut vain siru.

Lue myös: Kissa piiloutui kenkien palautuslaatikkoon – löytyi 1 000 kilometrin päästä

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Hyvän mielen jutut