Mäntsälässä kahdeksan vuotta sitten kadonnut Rontti-kissa loukutettiin Keravalla. Omistaja muistuttaa kissojen siruttamisen tärkeydestä.
Tiia Sydänmaa-Kalpio perheineen luuli kahdeksan vuoden ajan Rontti-kissansa kadonneen lopullisesti. Viime sunnuntaina Tiia sai epätodelliselta tuntuvan viestin. Mäntsälästä karkumatkansa aloittanut Rontti oli löytynyt Keravalta vuosien karkumatkan jälkeen.
Löytöeläinkodissa Tiiaa odotti reissussa nuhjaantunut, mutta sydämeltään sama lemmikki.
Veljen karkumatka päättyi autotielle
Rontti karkasi yhdessä veljensä kesällä 2013, kun Tiian perhe teki muuttoa maalta kaupunkiin. Vuoden ikäiset kollit livahtivat ulos lapsilta auki jääneestä ovesta.
Toisen matka päättyi lyhyeen autotielle, mutta Ronttia ei löytynyt. Kahden lemmikin menetys oli kova paikka Tiialle ja hänen neljälle pienelle lapselleen.
Perhe piti toivoa yllä ja odotteli Ronttia kotiin. He tiedottivat katoamisesta alueen löytöeläintaloille ja etsivät näköhavaintoja karkurista, mutta turhaan.
Talven tultua Tiian usko kissan löytymiseen elossa hiipui. Vuodet kuluivat ja toivat mukanaan kylmiä lumisia talvia. Tuntui selvältä, että Rontti olisi menehtynyt, vaikka varmuutta asiaan ei tullut.
– Oli helpompi käsitellä se, että toinen menehtyi, koska siitä ei jää kysymyksiä ja epäselvyyttä, että mitä sille on käynyt ja minne se on nyt mennyt, Tiia sanoo.
Vastaus kysymyksiin Rontin kohtalosta tuli vasta kahdeksan vuotta katoamisen jälkeen. Viime sunnuntaina Tiian puhelimeen kilahti viesti, joka sai hieraisemaan silmiä useamman kerran.
Lue myös: 1,5 vuotta sitten Kosti-kissa katosi – perhe oli jo luopunut toivosta, kun Nita Pyykkö sai shokkipuhelun: "9-vuotias itki tunnin, koska oli niin onnellinen"
Mikrosiru ohjasi oikean perheen luo
Tekstiviesti tuli Onnentassu-löytöeläinkodista: Rontti oli löytynyt. Kissan turvasirun ansiosta työntekijät osasivat ottaa yhteyttä oikeaan ihmiseen.
Tiia luki viestin useaan otteeseen.
– Ihan ensimmäinen tunne oli se, että tämä on vitsi.
Ensijärkytyksestä selvittyään Tiia ajatteli, että jostain on löytynyt kissan ruumis siruineen tai että Rontti on sekoitettu toiseen kissaan.
Soitto löytöeläinkotiin kuitenkin paljasti, että kyseessä oli sama punavalkoinen kolli, ihkaelävänä.
– On kyllä sitkeä kaveri, Tiia toteaa.
Takkuisen turkin alta löytyi tuttu sylikissa
Löytöeläinkodissa Tiiaa odotti ulkoelämän karaisema Rontti, nuhjuinen ja hieman järkyttynyt kiinniottamisesta. Takkuisen turkin alla oli kuitenkin tuttu rauhallinen ja ihmisläheinen persoona.
Rontti nuuhki Tiiaa ja antoi hänen rapsuttaa itseään. Lopuksi karkuri käveli itse löytöeläinkodin kopperosta omistajansa kantokoppaan.
Kotona Rontti vietti puolisen päivää Tiian teinipojan sängyn alla, mutta iltaan mennessä hellyydenkaipuu oli kasvanut niin suureksi, että silityksiä oli saatava. Kehräävä Rontti puski kättä ja pyrki syliin – aivan kuin vuonna 2013.
– Sekin on jotenkin tosi ihmeellistä, että kahdeksan vuoden jälkeen on ihan sylikissa. Varmasti on ollut jotenkin ihmisten kanssa tekemisissä näiden vuosien aikana, ettei ole villiintynyt, Tiia sanoo.
Rontti löytyi Keravalta, kymmenien kilometrien päässä katoamispaikastaan. Tiia kuuli loukuttajalta, että kissa tunnettiin paikallisten keskuudessa vaeltavana raukkana. Rontti oli vieraillut loukuttajan vanhemmilla, josta se oli myös saatu kiinni.
Kissamummo tapaa kaverin vuosien jälkeen
Rontin katoamisen aikaan Tiialla oli neljä lasta, joista kolme olivat sen verran vanhoja, että he muistivat kissan ja ottivat kotiin palanneen lemmikin tunteellisesti vastaan. Sittemmin perhe on kasvanut kahdella lapsella. Silittäviä käsiä siis riittää.
Rontin matkan aikana Tiian perhe muutti Mäntsälästä Orimattilaan. Uudesta kodista löytyy ihmisten lisäksi muutakin tuttua.
Kolliveljesten lähdettyä Tiian perheeseen jäi yksi kissa, joka elää edelleen. Saa nähdä, muistavatko nyt 18-vuotias mummo ja Rontti toisensa, kun kauan erossa olleet eläimet viimein kohtaavat. Tällä hetkellä Rontti majailee vielä karanteenissa teinipojan huoneessa.
Takkuista turkkia ja ylähuulen pientä vekkiä lukuun ottamatta Rontti on kunnossa. Useampi matokuuri todennäköisesti tarvitaan – sekä kotoa löytynyttä, Rontin karvoista tukeutunutta trimmeriä jämäkämpi laite turkin siistimiseen.
Jatkossa Rontti on sisäkissa, joka pääsee ulos vain ja ainoastaan valvotusti. Vapaa ulkoilu on herran osalta nähty.
– Jos ymmärtäisi kissan kieltä, niin olisi varmaan aika monta hyvää tarinaa, Tiia sanoo.
Lue myös: Löytyykö sinunkin kotoasi? Eläinlääkäri varoittaa omistajia – tämä sairastuttaa lemmikkisi: "Olen nähnyt paljon enemmän tapauksia viime aikoina"
Valvo ulkoilevaa kissaa ja muista sirutus
Lämpenevät säät houkuttelevat ulos niin ihmisiä kuin kissojakin. Jos kissaa halutaan ulkoiluttaa, ovat valjaat tai aitaus oikeat vaihtoehdot.
Valvonnasta huolimatta kissa voi karata, minkä vuoksi lemmikki tulisi siruttaa. Mikrosirutus on helppo ja yleensä lähes kivuton toimenpide, jonka jälkeen kissa on tunnusmerkitty sen koko loppuelämäksi. Omistajan on tärkeä pitää omat yhteystietonsa ajantasaisena sirupalvelussa.
Suomessa katoaa tai hylätään vuosittain arviolta 20 000 kissaa. Korona-aika on lisännyt kissakuumetta, minkä on pelätty kasvattavan heitteille jätettyjen kissojen määrää.
Tiia muistuttaa, että ihmisten on tärkeää sitoutua lemmikkiin, joka voi elää yli 20-vuotiaaksi. Jos kissasta ei pysty pitämään huolta, tulisi sille etsiä uusi koti.
Lue myös: Tiinan Häpi-koira karkasi kesken tutun lenkin ja selvisi kuukauden talvipakkasissa – "Irti pitäminen on valtava riski"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Puhutko kissaa? Katso alla olevalta videolta, miten tulkitset lemmikkiäsi.
2:33