Ensimmäisen työpaikan saanti ei ole ollut helppoa nykyiselle nuorille kansanedustajillekaan. Oma-aloitteisuus kuitenkin auttoi.
– Menin suoraan kaupan edessa olevalta mansikanmyyjältä kysymään, että pääsisikö töihin. Kannatti kysyä, kertoo perussuomalaisten Tiina Elovaara.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin ensimmäinen työpaikka oli Muumimaailma. Hahmoksi hän ei päässyt, mutta rahasti parkkipaikan tarvitsijoita ja oli kassalla.
– Kielitaidosta oli hyötyä. Osaan muun muassa Venäjää. Japanista olisi ollut parhaiten apua, mutta sitä ei tainnut kukaan osata. Minulla ei ollut suhteita, enkä saanut töitä ennen kuin 18-vuotiaana.
Vihreiden Ozan Yanar puolestaan söi salaa jäätelöä ollessaan jäätelömyyjänä, SDP:n Ilmari Nurminen jakoi mainoksia ja kokoomuksen Wille Rydman myi puhelinliittymiä ostoskeskuksessa.
– Siinä oppi ainakin kohtaamaan ihmisiä, josta on ollut hyötyä kansanedustajan työssä, kertoo Rydman diplomaattisesti.
Nuoret poliitikot SuomiAreenalla MTV3-kanavalla tiistaina 12.7.2016 klo 22.35.