Aikamatkustaminen, lentäminen, soittotaito – Näin vastasivat poliitikot, mutta mikä oli kysymys?

SuomiAreena 2017 yleiskuva
Amanda Aho
Julkaistu 14.07.2017 16:28
Toimittajan kuva
Sanna Pietiläinen

sanna.pietilainen@mtv.fi

Toimittajan kuva

Anu Punkari

anu.punkari@mtv.fi

@Punkaria

Keskustelutapahtuma SuomiAreenassa on viikon mittaan vieraillut lukusia poliitikkoja, asiantuntijoita ja muita yhteiskunnallisia vaikuttajia.

Vakavien keskustelujen lomassa MTV Uutiset kysyi heiltä jotain ihan muuta ja kysymys kuului: minkä ominaisuuden tai taidon he haluaisivat itselleen, jos saisivat täysin vapaasti valita.

Tietokirjailija Osmo Soininvaaralla on vastaus valmiina. Hän haluaisi oppia soittamaan musiikkia.

– Olen joskus soittanut pianoa, mutta hölmö lopetin sen sitten jossakin vaiheessa. Se harmittaa, että sen tein, Soininvaara sanoo.

Myös oikeusministeri Antti Häkkänen haluaisi itselleen soittotaidon, mutta instrumentti on vielä hakusessa.

Laura Huhtasaari SuomiAreena 2017

Laura Huhtasaari haluaisi laulaa.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari haaveilee myös musisointikyvystä.

– Olen soittanut pianoa, mutta en osaa laulaa. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat laulaa, mutta tyydyn jatkossakin ihailemaan heitä, Huhtasaari nauraa.

Hänelle on myös heti selvää mitä työtä hän tekisi politiikan ulkopuolella.

– Olisin opettaja. Se on kutsumusammattini ja maailman tärkein ammatti.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) joutuu MTV Uutisten kesäkysymysten yllättämäksi juuri ennen talousaiheista paneelia. Vastaukset tulevat nopeasti.

– Haluaisin osata ratkaista monimutkaisia ongelmia - niitä on maailma täynnä.

Ja jos ette olisi politiikassa, niin mitä tekisitte työksenne?

– Olisin varmaankin jossakin bisneksessä, joka tekee ihmisille palveluja. Olisin ihmisten kanssa tekemisissä, Orpo vastaa.

Petteri Orpo SuomiAreenassa

Petteri Orpo.

Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo tietää heti mitä haluaisi osata.

– Kyllä se olisi aikamatkustaminen. Näin historioitsijana haluaisin matkustaa historiaan ja nähdä tiettyjä asioita. Toinen kyky olisi lentäminen. Tietysti parhainta olisi, jos osaisi itse lentää, mutta lentokoneen ohjaaminenkin olisi hyvä ja ehkä helpompaa, Elo pohtii.

Simon Elo SuomiAreenassa 2017

Simon Elo.

Kansanedustaja ja keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen haaveilee niin ikään lentämisestä.

– Haluaisin linnun kyvyt. Näin kesä-Suomessa olisi hienoa päästä katsomaan kaunista maata yläpuolelta.

Ja mikä muu kuin poliitikon ammatti?

– Nuorempana haaveilin lehtimiehen urasta ja teinkin sitä työtä. Ehkä se haave olisi nykyään jonkinlainen tutkijan työ, Vanhanen sanoo.

Matti Vanhanen SuomiAreena 2017

Matti Vanhanen.

Tuoreimmat aiheesta

Suomiareena