Puolustusministeri Niinistö: Maanpuolustustahdon kehitystä täytyy seurata

38045943
Niinistö kehottaa seuraamaan maanpuolustustahdon kehitystä.Lehtikuva
Julkaistu 29.11.2018 10:47

MTV UUTISET – STT

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) ei vielä soittele hälytyskelloja maanpuolustustahdon ja nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän tuen laskusta.

Hänen mukaansa on kuitenkin syytä seurata pari lähivuotta, onko kyseessä trendi vai vuodesta toiseen tapahtuva heilahtelu.

MTS:n kyselyssä Niinistö pitää huolestuttavimpana sitä, että maanpuolustustahto on heikentynyt voimakkaimmin nuorten joukossa.

Asevelvollisuuden osalta voi Niinistön mukaan edelleen olla tyytyväinen siihen, että kolme neljäsosaa kansasta tukee nykyjärjestelmää. Luku on kansainvälisesti yhä erittäin korkea, ministeri muistuttaa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa