Purra kytki Oulun 12-vuotiaan puukotuksen ensin jengeihin – ääni kellossa muuttui heti, kun poliisi kertoi epäillyn taustasta

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) liitti Oulun lapsipuukotuksen tuoreeltaan katurikollisuuteen ja jengeihin, vaikka poliisi ei ollut kertonut tällaisia tietoja. Poliisin tietojen jälkeen Purra julkaisi uuden, täsmennetyn viestin viestipalvelu X:ssä.

Purra otti tapahtuneeseen kantaa torstaina illalla viestipalvelu X:ssä. Tuolloin Purra kirjoitti seuraavalla tavalla:

”Keskellä päivää, keskellä kauppakeskusta, nuoren puukotus. Toivottavasti uhri selviää. Katurikollisuuden, jengien ym. kanssa seurataan valitettavasti samaa kehityskulkua kuin muissakin maissa. Hallitus toimii kyllä, mutta on tämä karmeaa, millaista tässäkin maassa jo on!

Poliisi kertoi tänä aamuna epäilevänsä teosta hieman yli kolmekymmenvuotiasta miestä, jota epäillään kahdesta murhan yrityksestä. KRP:stä kerrotiin MTV Uutisille, että teosta miehellä on äärioikeistotaustaa ja uhrilla puolestaan on maahanmuuttajatausta. 

Riikka Purra julkaisi poliisin antamien uusien tietojen perusteella uuden viestin X:ssä perjantaina aamupäivällä. Purra ei poistanut alkuperäistä viestiään vaan molemmat ovat edelleen X:ssä luettavissa.

Nyt perjantaina Purran viesti oli seuraava:

”Ääriliikkeitä, huumeita, ryöstöjä, jengejä - ongelmat kasvavat. Turvallisuuden heikkeneminen on otettava vakavasti, rangaistuksia korotettava ja lopetettava hyssyttely kaikenlaisen väkivallan edessä. Oulun uhri 12-vuotias, tekijällä taustaa äärioikeistoliikkeessä, sanoo KRP.”

Poliisin mukaan paikalla oli kolmen nuoren henkilön ryhmä, joista puukottaja iski ensin 12-vuotiasta takaapäin ylävartalon alueelle. Tämän jälkeen mies yritti lyödä toista henkilöä, mutta tämä vähän vanhempi poika lähti karkuun.

12-vuotias lapsi loukkaantui vakavasti yllättäen takaapäin isketyistä puukon iskuista, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa.

Jutun ingressiä täsmennetty kello 12.37.

Lue myös:

    Uusimmat