Putin-kriitikko Navalnyin vankilatuomio uhkaa tuplaantua, suhtautui uutiseen huumorilla: "Olen alamaailman nero"

10:00img
Mikä tekee Navalnyista Putinin pahimman vihollisen?
Julkaistu 20.10.2022 18:49
Toimittajan kuva

Antti Kylmänen

antti.kylmanen@mtv.fi

Venläisviranomaiset ovat avanneet uuden rikostutkinnan koskien vangittua oppositiopoliitikkoa Aleksei Navalnyita.

Navalnyita syytetään terrorismin ja ääriliikehdinnän tukemisesta. Navalnyin asianajajien mukaan uudet tuomiot voisivat kasvattaa Navalnyin yhteenlasketun vankeusajan noin 30 vuoteen, kertoo uutistoimisto Reuters.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin kovaäänisenä kriitikkona tunnettu Navalnyi suorittaa tammikuussa 2021 saamaansa yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta useista tuomioista, joiden hän sanoo olevan poliittisia. 

Navalnyin esikunnan mukaan uusi rikostutkinta koskee Popular politics -nimistä Youtube-kanavaa, jonka Navalnyin liittolaiset loivat yli vuosi hänen vangitsemisensa jälkeen.

Venäjän tutkintakomitea ei ole vahvistanut uusien tutkintojen olevan käynnissä.

Lue lisää: Navalnyi kritisoi venäläisvankien värväämistä sotilaiksi – "Mitä tällainen armeija voisi edes saada aikaan taistelussa? "

Navalnyi vastasi vitsillä

Vankilassa viruva Navalnyi suhtautui syytteisiin huumorilla. Niiden tarkoitus on hänen mukaansa vaientaa hänet.

– Olen alamaailman nero. Professori Moriartysta ei ole minulle vastusta, Navalnyi kirjoittaa Twitterissä, viitaten kuvitteellisen etsivän Sherlock Holmesin arkkiviholliseen.

Lue lisää: Navalnyin korruptionvastainen järjestö avaa uudelleen toimistonsa Venäjällä

– Te kaikki luulitte minun olleen eristettynä vankilassa kahden vuoden ajan, mutta todellisuudessa tein aktiivisesti rikoksia.

Tuoreimmat aiheesta

Aleksei Navalnyi