Venäjällä Moskovassa ainakin 1 500 ihmistä on kokoontunut tänään sunnuntaina vuosi sitten kuolleen toisinajattelija Aleksei Navalnyin haudalle.
Kokoontumisella ihmiset uhmaavat monia kieltoja ja varoituksia haudalle menemisestä.
Venäjän hallintoa kritisoinut oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi kuoli Siperiassa vankileirillä epäselvissä olosuhteissa. Hän suoritti 19 vuoden tuomiota ääriliikkeeksi määritellyn järjestönsä johtamisesta.
Ääriliikkeiksi määriteltyihin järjestöihin kuuluminen ja niiden tapahtumiin osallistuminen on Venäjällä rangaistavaa. Rangaistavaa on myös näkyvästi kantaa ääriliikkeiden tunnuksia julkisilla paikoilla.
Tunnuksiksi on katsottu esimerkiksi Navalnyin valokuvat tai tämän nimi.
Navalnyi pidätettiin vuonna 2021 hänen palattuaan Saksasta takaisin Venäjälle. Navalnyi oli Saksassa sairaalahoidossa myrkytysyrityksen jälkeen. Siperiaan hänet siirrettiin joulukuussa 2023.
"Aleksein unelma on mahdollinen"
Maanpaossa elävä Navalnyin puoliso Julija Navalnaja kehotti ihmisiä taistelemaan vapaan Venäjän puolesta sunnuntaina julkaistussa videossa.
– Tiedämme, miksi taistelemme: Venäjän vapaan, rauhanomaisen ja kauniin tulevaisuuden takia. Se, mistä Aleksei unelmoi, on mahdollista, sanoi Navalnaja videolla.
Navalnaja on jatkanut miehensä työtä tämän kuoleman jälkeen ja noussut Venäjän opposition johtohahmoihin.
Navalnyin äiti Ljudmila Navalnaja sanoi uutistoimisto AFP:lle tekevänsä kaikkensa tutkinnan eteen. Äiti toivoo, että syyllisiä rangaistaan.
– Koko maailma tietää, kuka sen tilasi, hän sanoi poikansa kuolemaan viitaten.
– Mutta haluamme heidän tietävän tekijät ja mahdollistajat, hän jatkoi.
EU:n ulkopoliittinen edustaja Kaja Kallas sanoi sunnuntaina julkaisemassaan lausunnossa, että Navalnyi antoi henkensä vapaan ja demokraattisen Venäjän puolesta.
– Presidentti (Vladimir) Putin ja Venäjän viranomaiset kantavat vastuun, sanoi Kallas.
Saksan liittokansleri Olaf Scholz puolestaan sanoi viestipalvelu X:ssä, että Navalnyin työ oli rohkeaa.
– Putin laittaa kapuloita vapauden ja sen puolustajien rattaisiin, kirjoittaa Scholz.
Juttua päivitetty 17.2.2025 kello 22.23.