Ville Mikkonen nähdään uutena kasvona Putouksessa.
Putous saapuu jälleen MTV3-kanavan ja MTV Katsomon lauantai-iltoihin, kun ohjelman 17. tuotantokausi pyörähtää käyntiin 8. helmikuuta. Ohjelman uudella kaudella nähdään kaksi entuudestaan tuttua tähteä ja neljä täysin uutta kasvoa, joista yksi on näyttelijä Ville Mikkonen.
Tampereella asuva Mikkonen valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2021 ja työskentelee nyt neljättä vuotta Tampereen Teatterissa. Hän on käynyt myös ilmaisutaidon lukion ja opiskellut elokuvanäyttelijälinjalla kansanopistossa.
– Ja koko hommahan lähti siitä, kun olin ala-asteikäisenä Eija Vilppaan näytelmäkerhossa. Se oli parasta. Sieltä se innostus varmaan lähti, hän kertoo.
Putoukseen Mikkonen päätyi saatuaan puhelun, jossa häntä pyydettiin ohjelman koekuvauksiin.
– Minun piti keksiä joku hassu hahmo, joten esitin pikkumuksua, jolla oli matoja. He jotenkin tykkäsivät siitä, hän kertaa nauraen.
Lue myös: Näyttelijä Inkeri Hyvönen hehkuttaa Putouksen uuden kauden porukkaa: "Putoukseen on astunut uusi sukupolvi"
Mikkonen suuntaa innolla ja avoimin mielin kohti tulevaa Putous-kautta.
– En ota muutenkaan kauheasti paineita mistään. Tämä on hauskaa, tosi hauskaa, hän tunnelmoi.
Ohjelman kannalta suurimmaksi vahvuudekseen näyttelijä nimeää ainakin kykynsä luoda rentoa tunnelmaa.
– Rakastan mennä syvään päätyyn ja olla välittämättä lopputuloksesta, hän kertoo.
Tulevalta Putous-kaudelta näyttelijä odottaa eniten hauskanpitoa sekä itselle ja muille nauramista.
– Olen kuullut, että hoppu siellä on, kun livejaksoja treenaillaan. Odotan sellaista Tuli perseen alla -fiilistä, joka tuottaa varmasti hauskaa jälkeä, hän sanoo.