Tampereen yliopistossa teatterityön tutkinto-ohjelmassa opiskeleva Linnea Leino taitaa usean kielen.
Linnea Leino yhdistää mielessään näyttelijäunelman alun hetkeen, kun hän näki Romeo ja Julia -musikaalin Pariisissa. Silloin 7-vuotias Leino lumoutui näkemästään.
– Esitys oli niin hieno, että joku päivä halusin itsekin olla lavalla, Leino muistaa ajatelleen.
Näyttelijä asui vanhempien töiden takia Pariisin lähettyvillä 6-vuotiaasta 8-vuotiaaksi asti. Kipinä näyttelemiseen ei ollut ainut asia, jonka Leino otti mukaan Ranskasta perheen palattua Suomeen. Ranskassa Leino ehti aloittaa koulunkäynnin ja Helsingissä hän kävi ranskalais-suomalaisen koulun. Näyttelijä puhuu sujuvaa ranskaa.
LUE MYÖS: Putous-tähti Linnea Leino kertoo Esko-koiran taustoista: "Tunnen koiran ja hänen luonteensa hyvin"
Lukiossa Leino oli vaihto-opiskelemassa Italiassa. Siltä matkalta mukaan tarttui italian kieli. Vaikka näyttelijä hallitsee suomen lisäksi hyvin englannin, ranskan ja italian, niin hän haluaa edelleen oppia lisää kieliä.
– Olisi todella hienoa osata venäjää. Haluaisin osata ruotsia paremmin, Leino kertoo.
– Toivon, että pääsen käyttämään ranskaa ja italiaa työssäni.