Putous-voittaja Dennis Nylund jakoi nostalgisen otoksen – tältä hän näytti 15 vuotta sitten: "Aikaa kun oli kuolematon"

8:32img
Dennis Nylund voitti Putouksen viime kauden.
Julkaistu 27.07.2021 09:51

Emmi Ikonen

emmi.ikonen@mtv.fi

Dennis Nylundin nuoruuskuva ihastuttaa somessa.

Putous-voittaja Dennis Nylund ihastutti somekansaa jakamalla itsestään kuvan Instagramiin vuodelta 2006. 

Lue myös: Dennis Nylundin perhe kasvaa – toinen lapsi tulossa

Mikäli upotus ei toimi, näet julkaisun myös täältä.

Otoksessa Nylundilla on yllään sininen lakki, valkoinen verkkatakki ja farkut. Jalassa komeilevat niin ikää valkoiset Adidas-kengät.

– Aikaa, kun oli kuolematon, Nylund kirjoittaa.

Lue myös: Christoffer Strandberg ja Dennis Nylund kohtasivat ensimmäisen kerran jo 10 vuotta sitten: "Muistan, että hän oli..."

Nylund on lähtöisin Oulusta, jossa hän syntyi ja vietti nuoruutensa. Vaikka lapsuus Oulussa oli Nylundin mukaan hyvä, oli kaupunki hänelle kuitenkin jollain tapaa haastavakin.

– Mulla oli hirveä into päästä maailmalle ja isoihin kuvioihin. Mutta kyllä se Oulu kasvatti siinä mielessä hyvin, että se on tarpeeksi kaukana esimerkiksi täältä Helsingistä ja maailmalta, että se nostatti ehkä sitä intoa vielä treenata kovempaa ja päästä vielä pidemmälle.

Nylundin kotikieli on aina ollut ruotsi, mutta ystävät ja muut kodin ulkopuoliset ihmiset ovat olleet aina pitkälti suomenkielisiä.

Tuoreimmat aiheesta

Dennis Nylund