Pysäyttäviä kuvia ja videoita Minskistä – sadattuhannet ihmiset vallanneet kadut Valko-Venäjällä: "Emme unohda tai anna anteeksi"

0:22img
Näky, joka vavisuttaa jo Lukashenkoakin: Sadattuhannet ihmiset ovat tänään Minskin kaduilla.
Julkaistu 16.08.2020 18:44
Toimittajan kuva
Seppo Haaparanta

seppo.haaparanta@mtv.fi

Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä on käynnissä ennenäkemättömän suuri protesti, kun presidentti Aleksandr Lukashenkon eroa vaativat ihmiset osoittavat mieltään kaduilla.

Minskissä järjestettävä mielenosoitus on kerännyt Reutersin toimittajan arvion mukaan noin 200 000 ihmistä kaduille. Myös Twitterissä tänään julkaistut videot kertovat valtavista väkimassoista Minskissä.

Lukashenko kutsui itsekin tänään kokoon itseään tukevan väkijoukon. Päivällä nähty joukkokokous jäi kauas iltapäivällä käynnistyneesta opposition voimannäytteestä.

Ainakin kaksi mielenosoittajaa on kuollut ja tuhansia otettu kiinni viime sunnuntain presidentinvaalien jälkeisissä mielenilmauksissa. Poliisi on yrittänyt tukahduttaa mielenilmauksia myös rajuin voimakeinoin.

Lue myös: "He hakkasivat hänen päätään betoniin" – 16-vuotias poika koomassa mellakkapoliisin käsittelyn jälkeen Valko-Venäjällä

Osalla ihmisistä on mukanaan maan opposition suosimia punavalkeita lippuja. Ihmisjoukkojen kerrotaan huutavan “Lukashenko, eroa” ja “Me emme unohda tai anna anteeksi”.

Jo 26 vuotta vallassa olleen Lukashenkon väitetään manipuloineen äänestystuloksen itselleen myönteiseksi menetettyään kansan tuen. Hän kieltää hävinneensä, ja seisoo virallisten vaalitulosten takana.

Lukashenko voitti viime sunnuntaina järjestyt presidentinvaalit 80,1 prosentin äänienemmistöllä.

Vaalit on laajasti niin kansainvälisesti kuin Suomessakin tuomittu epädemokraattisiksi. Muun muassa tasavallan presidentin Sauli Niinistön ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunnan mukaan Valko-Venäjän viime sunnuntain presidentinvaalit eivät olleet vapaat ja oikeudenmukaiset, eikä niissä noudatettu demokratian ja oikeusvaltion normeja.

Lue myös: Presidentti Niinistö ja UTVA totesivat: Valko-Venäjän turvallisuusviranomaiset käyttäneet suhteettomia voimakeinoja

Asiantuntijat: Lukashenko kaatuu, muttei välttämättä vielä – "Poliisi niin yhdistetty rikoksiin, että se taistelee katkeraan loppuun asti"

0:52img

Katso myös: Pysäyttävä video julki Valko-Venäjältä – vaalitarkkailija kertoo MTV Uutisille, että ihmisiä piestään henkihieveriin keskellä Eurooppaa: "Silmitöntä väkivaltaa"

Tuoreimmat aiheesta

Valko-Venäjä