Jääkiekon MM-kilpailut järjestettiin viisi vuotta sitten Slovakiassa. Leijonien matka turnauksessa alkoi vaikeasti, mutta lopulta se päättyi toiseen maailmanmestaruuteen.
Suomi pelasi MM-kisojen alkulohkon D-lohkossa Tanskan, Latvian ja Tshekin kanssa.
Alkulohkossa Suomen joukkueessa ei nähty ketjumuutoksia. Petri Vehanen pelasi Leijonien maalilla kaksi ottelua ja Teemu Lassila yhden.
Turnauksen ehdotommasti kovin suomalaisketju oli kolmoskenttä, jonka muodostivat alusta loppuun saakka Janne Pesonen-Jarkko Immonen-Mikael Granlund. Ketjusta löytyi sopivasti kokemusta, taitoa ja maalintekovoimaa.
Myös puolustajaparit pysyivät muuttumattomina alusta loppuun saakka.
Välisarjassa ketjut uudistuivat
Alkulohkon jälkeen Leijonien kisaurakka jatkui välisarjan Lohko E:ssä. Siellä Leijonat kukistivat Saksan, Slovakian sekä Venäjän.
Ketjumuutoksia tuli heti ensimmäiseen otteluun, kun alkulohkon nelosketjussa Petteri Nokelaisen ja Mika Pyörälän kanssa pelannut Leo Komarov nostettiin kakkosketjuun yhdessä Niko Kapasen ja Janne Lahden kanssa.
Lahti putosi välisarjan toisessa ottelussa nelosketjuun pelaamaan yhdessä Nokelaisen ja Antti Pihlströmin kanssa. Juhamatti Aaltonen siirrettiin samaisessa ottelussa ykkösvitjasta kakkosketjuun Kapasen ja Komarovin kanssa. Koko turnauksen ajan nelosketjussa operoinut Pyörälä nostettiin ykköskenttään yhdessä Mikko Koivun ja Tuomo Ruudun kanssa. Mestarivalmentaja Jukka Jalonen muisteli keväällä 2016 MTV Sportin haastattelussa Pyörälän siirron olleen merkittävä siirto maailmanmestaruuteen huipentuneessa palapelissä.
– Hän toi sellaisen tasapainon ja rauhan ja harmonian sen ketjun pelaamiseen. Se antoi ehkä luvan muille enemmän hyökätä, jolloin Pyörälä hoiti enemmän omaa päätä tietyissä tilanteissa. Voisi kuvitella, että hänen kanssaan on hieno pelata, Jalonen sanoo.
Välisarjan viimeisessä ottelussa Venäjää vastaan nähtiin vielä yksi muutos, SM-liigan maalikuningas Janne Lahti ei sopinut neloskentän roolitukseen. Näin ollen Jani Lajunen nostettiin katsomosta hänen tilalleen.
Venäjä-ottelussa Suomen joukkue sai lopullisen muotonsa, eikä muutoksia enää nähty kuin pelaavassa maalivahdissa.
Vehanen ja Lassila vuorottelivat Leijonien maalilla turnauksen alusta aina puolivälieräotteluun asti, jolloin Vehanen valtasi ykkösmaalivahdin paikan itselleen.
Ilman otteluita 2011 MM-turnauksessa jäivät kolmosmaalivahti Niko Hovinen sekä hyökkääjä Jesse Joensuu.
Leijonien kentälliset vuoden 2011 MM-finaalissa:
Maalilla: Petri Vehanen (varalla Teemu Lassila)
Hyökkäysketjut:
Mika Pyörälä - Mikko Koivu - Tuomo Ruutu
Leo Komarov - Niko Kapanen - Juhamatti Aaltonen
Janne Pesonen - Jarkko Immonen - Mikael Granlund
Antti Pihlström - Petteri Nokelainen - Jani Lajunen
Puolustusparit:
Anssi Salmela - Sami Lepistö
Janne Niskala - Jyrki Välivaara
Pasi Puistola - Ossi Väänänen
Lasse Kukkonen - Topi Jaakola
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.