Aiemmin Hartwall Arenalle (Helsinki Halli) suunnitellut Queen & Adam Lambert –konsertit siirtyvät Tampereen Nokia Arenalle. Heinäkuisten, liki loppuunmyytyjen konserttien päivämäärät säilyvät ennallaan. Konserttien virallinen lipunmyyjä tulee olemaan yhteydessä suoraan lipunostajiin.
Suomessakin muutamaan kertaan yleisönsä hurmanneen Queen + Adam Lambertin jo vuonna 2019 alkanut Rhapsody World Tour saapuu Suomeen heinäkuussa 2022 alkuperäisen suunnitelman mukaan. Helsinkiin suunnitellut konsertit saatiin siirrettyä Tampereen Nokia Arenalle Live Nationin päätettyä siirtää kaikki konsertit pois Hartwall Arenalta. Queen + Adam Lambert esiintyvät Suomessa 24. ja 25. heinäkuuta.
Suosittu kiertue ehti vierailla suurilla areenoilla Yhdysvalloissa, Aasiassa ja Australiassa, ennen kuin koronaviruspandemia laittoi kiertuesuunnitelmat uusiksi Euroopan osalta. Suomalaisten onneksi supertähtien kalenterista löytyi tilaa kahdelle Suomen-keikalle. Englannista 27.5.2022 käynnistyvä Rhapsody World Tour -kiertue vierailee Saksassa, Sveitsissä, Hollannissa, Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Belgiassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa ennen kuin se päättyy Tampereen Nokia Arenalle maanantaina 25.7.2022. Kaiken kaikkiaan Queenin alkuperäisjäsenet Brian May ja Roger Taylor heittävät yhdessä Adam Lambertin kanssa 36 keikkaa Euroopassa –kiertue pysähtyy mm. kymmeneksi illaksi Lontoon jättimäiselle The O2 Arenalle.
Parhaimmillaan yli 60 000 hengen konserttiyleisöjä keränneen kiertueen on sanottu laajentavan käsityksiä siitä, minkälainen keikkaelämys voi olla. Visuaalisesti vaikuttavan show’n ovat suunnitelleet Queenin kanssa pitkään yhteistyötä tehneet Stufish Entertainment Architects’in Ric Lipson ja Rob Sinclair.