1500 Freddie Mercurylle kuulunutta esinettä myydään huutokaupassa – tämä on miljoonien arvoinen kruununjalokivi

2:13img
Katso, millaisia esineitä myynnissä on.
Julkaistu 04.08.2023 17:32
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Vuonna 1991 menehtyneen, Queen-yhtyeen nokkamiehen, Freddie Mercuryn henkilökohtaista ja ammatillista omaisuutta on esillä ensimmäistä kertaa ikinä, ja kaikki on myös myytävänä huutokaupassa.

280 vuotta toimineen brittiläisen Sotheby's-huutokauppakamarin seiniä koristaa normaalisti Picasson kaltaisten taiteilijoiden työt. Nyt sen tilat ovat kuukauden ajan täynnä musiikkihistoriaa.

– Olemme luoneet paikkoja Mercuryn henkilökohtaisesta elämästä, kuten hänen kotinsa, Garden Lodgen. Se pitää sisällään baarin, kirjaston, sohvan ja esineitä, joita näiden huonekalujen ympärillä oli, huutokauppakamarin myyntijohtaja David Macdonald sanoo.

1500:n myytävän esineen joukossa on harvinaisuuksia, kuten Mercuryn käsinkirjoitettuja sanoituksia, taidetta ja keräilyesineitä.

Halpaa ja kallista

Edullisimpien esineiden huutaminen alkaa 40 punnasta. Myynnissä on muun muassa tuhkakuppeja.

Näyttelyn kruununjalokivi on Mercuryn flyygeli, jonka ääressä hän sävelsi muun muassa yhden musiikkihistorian tunnetuimmista kappaleista, Bohemian Rhapsodyn. 

– Mercuryn piano, jolla hän loi teoksiaan, on 2–3 miljoonan arvoinen.

Huutokauppakamarin asiantuntija Gabriel Heaton kertoo, että Mercury loi lähes kaikki monien rakastamat Queen-hitit pianon ääressä.

– Ei ole epäilystäkään, etteikö piano olisi ollut tärkein esine hänelle.

Mercuryn ystävä Mary Austin on pitänyt suurmiehen omaisuudesta huolta kolmen vuosikymmenen ajan.

Huutokaupan arvioidaan tuottavan noin 7,5–11 miljoonaa puntaa.

Katso artikkelin alusta, millaisia esineitä myytävänä on.

Tuoreimmat aiheesta

Freddie Mercury