Radiojuontaja Julianna Jokela kertoo hänen ja juontoparinsa Niko Saarisen yhteenotosta: "Se olin minä, joka lähti"

Julianna Jokela puhuu Aki Linnanahde Talk Show -podcastin jaksossa muun muassa työstään radiossa.

NRJ Aamua luotsaava radiojuontaja Julianna Jokela kertoo tuoreessa Aki Linnanahde Talk Show -podcastin jaksossa muun muassa yhteistyöstään juontoparinsa Niko Saarisen kanssa. Podcast-jaksossa juontaja Aki Linnanahde kysyy Jokelalta, mitä tapahtuu silloin, kun hän ja Saarinen ottavat yhteen.

Jokela kuvailee hänen ja Saarisen olevan impulsiivinen, dramaattinen ja temperamenttinen kaksikko. Hänen mukaansa on siis täysin mahdollista, että jotkut tilanteet saattavat päättyä siihen, että ovi pamahtaa kiinni ja toinen lähtee lätkimään.

– Meillä on käynyt kerran tällainen tilanne, ja siinä kohtaa se olin minä joka lähti. Korostan, että olemme dramaattisia. Ihan hirveästi ei tarvitse edes tapahtua, kun siinä on oikeanlainen mielentila: Huonot unet alla, pitkä viikko, meitä on revitty moneen suuntaan, eli on ollut kaikenlaista muutakin, Jokela sanoo.

Jokela toteaa monien olevan siinä käsityksessä, että hän ja Saarinen saapuvat arkiaamuisin studiolle kuuden maissa ja lähtevät heti lähetyksen päätyttyä aamukymmeneltä kotiin. Se ei hänen mukaansa pidä paikkaansa.

Jokelan mukaan tilanne, joka päättyi hänen poistumiseensa ovet paukkuen, pohjautui hänen ja Saarisen erimielisyyksiin töiden jakautumisesta. Hän kertoo itsellään olevan tapana haalia itselleen paljon työtehtäviä.

– Olen ihminen, joka tekee tosi paljon ja haluaa tehdä. Olen perfektionisti ja haluan, että työt ovat just eikä melkein. Mutta tiedän, että kun teen niin paljon, niin minähän stressaan, ja stressin huomaavat sitten ne ihmiset, jotka ovat lähelläni. Välillä en ehkä tajua ottaa tarpeeksi huomioon sitä, että toinen voi kokea sen niin, että hän ei saa sanoa asioihin mitään, Jokela kertoo.

Jokela kuvaa olevansa oma-aloitteinen ja omatoiminen, ja että hän on radiouransa aikana kasvanut siihen, että hänen pitää tehdä päätöksiä sekä paljon töitä, jotta asiat menevät eteenpäin. Hän ei ole tottunut siihen, että hänen kanssaan työskentelee läheisesti ihminen, jolla on samanlainen tekemisen meininki.

Jokelan mukaan myös hänen ja Saarisen aikataulut eroavat toisistaan. Hänellä on usein tapanaan jäädä lähetyksen jälkeen työpaikalle tekemään töitä, kun taas Saarisella on tapanaan lähteä kotiin päiväunille ja jatkaa töitä vasta sen jälkeen. 

– Kun minä olen siellä työpaikalla, niin monesti otan vastuuta. Minulle ei tule mieleenkään, että kun nyt olen tässä ja voin edesauttaa juttuamme, että Niko herää puolen tunnin päästä, soitan vielä hänelle. 

Jokelan mukaan sekä hän että Saarinen ovat molemmat lyhytvihaisia ihmisiä. Välikohtauksen jälkeen Saarinen oli laittanut Jokelalle viestin, jossa tämä oli kirjoittanut, ettei halua lähteä viikonlopun viettoon vihaisissa tunnelmissa. Kaksikko kävi tapahtuneen läpi ja Jokela pahoitteli, ettei hän ole ottanut huomioon sitä, miltä hänen toimintatapansa voi Saarisesta tuntua. 

– Monesti kun hoidan asioita ja minulla tulee jokin kysymys, niin ajattelen, että hei, pitää kysyä Nikolta. Minä kyllä teen sitä, mutta kun on niin iso draivi päällä ja ajattelen, että tuolla ihmisellä, joka on myös niin tärkeä minulle, on paljon muitakin juttuja kuin pelkästään tämä, niin yritän helpottaa hänen taakkaansa. Mutta se saattaakin näyttäytyä toiselle vähän eri tavalla, Jokela sanoo.  

Jokelan mukaan kärhämä puhdisti lopulta ilmaa kaksikon välillä, ja he löysivät se myötä yhteisiä tapoja toimia jatkossa. 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat