Rafael Nadal antoi hienon tunnustuksen Emil Ruusuvuorelle – suomalainen muikeana: "Tämä oli yksi parhaista kokemuksistani tenniskentällä"

Emil Ruusuvuoren urakka Melbournen ATP-tennisturnauksessa päättyi välierätappioon espanjalaissuuruus Rafael Nadalille.

Urallaan 20 kertaa grand slam -turnausvoiton itselleen kirjannut Nadal vei ottelun nimiinsä 6–4, 7–5. Välieräpaikka oli Ruusuvuorelle, 22, neljäs ATP-kiertueella.

–  Tämä oli yksi parhaista kokemuksistani tenniskentillä. Vastassa oli yksi lapsuuden idoleistani, ottelu pelattiin yhdellä tenniksen isoimmista kentistä, ja oli vieläpä porukkaa katsomassa, Ruusuvuori tunnelmoi urakkansa jälkeen.

Nadal ja Ruusuvuori iskivät yhteen Melbournen maineikkaalla Rod Laver -areenalla, joka on Australian avointen päänäyttämö.

Ruusuvuori oli tyytyväinen esitykseensä, vaikka myönsi jännitystä olleen ilmassa ennen ottelua.

–  Oli upea tunnelma ja hyvä matsi yleisesti ottaen. Koitin nauttia jokaisesta hetkestä. Oli paljon hyvää tennistä, mutta myös juttuja, joita täytyy parantaa. Olen suoritukseeni tyytyväinen.

Ensimmäisessä erässä kumpikin piti syöttövuoronsa, kunnes kymmenennessä pelissä Nadal mursi suomalaisen syötön ja voitti 6–4.

Toisessa erässä Nadal mursi Ruusuvuoren syötön ja siirtyi 5–3-johtoon. Ruusuvuori kuitenkin mursi espanjalaisen syötön heti perään. Espanjalaistähti mursi Ruusuvuoren syötön 6–5-tilanteessa ja juhli voittoa.

"Emil pelasi aggressiivisesti"

Ruusuvuori ei ollut aiemmin kohdannut Nadalia turnauksissa. Kaksikko kuitenkin tuntee toisensa, sillä he ovat harjoitelleet yhdessä Mallorcan akatemiassa ja myös meneillään olevassa ATP-turnauksessa.

–  Hän on nuori ja kehittynyt. Hänessä on paljon potentiaalia. Hänellä oli mahdollisuutensa tänään, ja on aina hienoa voittaa hänen kaltaisensa pelaaja. Emil pelasi aggressiivisesti, Nadal kehui ottelun jälkeen.

Maailmanlistalla nykyään kuudentena oleva Nadal kohtaa loppuottelussa Yhdysvaltain Maxime Cressyn.

Ruusuvuori pelaa seuraavaksi Australian avoimissa, joka alkaa 17. tammikuuta. Ruusuvuoren oli määrä pelata vielä ennen Australian avoimia, mutta hän joutui vetäytymään ensi viikon turnauksen karsinnoista, koska tämän viikon urakka jatkui välieriin asti.

Lue myös:

    Uusimmat