Räikkönen harjoitusten toinen – Hamiltonilla isoja ongelmia

Kimi Räikkönen, 2015, Montreal, Kanada
2015 Getty Images
Julkaistu 06.06.2015 18:01(Päivitetty 06.06.2015 18:43)
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Kimi Räikkönen oli toinen ja Valtteri Bottas neljäs formula ykkösten kolmansissa harjoituksissa Kanadan Montrealissa.

Räikkönen teki päivän toiseksi nopeimman ajan superpehmeillä renkailla jääden Mercedeksen Nico Rosbergista reilun puoli sekuntia.

Toinen Mercedes-kuski Lewis Hamilton oli aamuharjoituksissa isoissa ongelmissa. Hän ei onnistunut tekemään yhtään nopeaa kierrosta ja ajoi yhteensä vain yhdeksän kierrosta.

Ongelmia oli myös kahdeksanneksi sijoittuneella Ferrarin Sebastian Vettelillä, joka ensin rysäytti voimalla radan ulkopuolella olleen betoniesteen yli. Harjoitusten lopussa Vettel kertoi, ettei moottorin jarrutusenergiaa kierrättävä MGU-K toiminut kunnolla.

Williamsin Valtteri Bottas oli neljäs Lotuksen Romain Grosjeanin jälkeen. Suomalaisen ero kärkeen oli 1,3 sekuntia.

Harjoitukset keskeytyivät kahteen kertaan viimeisen puolen tunnin aikana, kun ensin Sauberin Felipe Nasr ajoi seinään yrittäessään lämmittää kylmiä renkaitaan ja lopulta aika kului loppuun Jenson Buttonin pysäytettyä McLarerinsa teknisen vian takia radalle.

McLaren kertoi harjoitusten jälkeen, että Buttonin auton ERS-järjestelmä petti eikä kuski pysty osallistumaan aika-ajoihin.

Aamukymmeneltä ajetuissa harjoituksissa ilmanlämpötila nousi korkeimmillaan vain 14 asteeseen.

Kanadan GP:n 3. harjoitukset:

1

Nico Rosberg

Mercedes

1.15,660

17

2

Kimi Räikkönen

Ferrari

+0,573

20

3

Romain Grosjean

Lotus

+1,112

14

4

Valtteri Bottas

Williams

+1,254

17

5

Sergio Perez

Force India

+1,333

16

6

Daniil Kvjat

Red Bull

+1,361

19

7

Felipe Massa

Williams

+1,462

18

8

Sebastian Vettel

Ferrari

+1,537

18

9

Carlos Sainz

Toro Rosso

+1,736

25

10

Pastor Maldonado

Lotus

+1,913

12

11

Marcus Ericsson

Sauber

+1,918

21

12

Nico Hülkenberg

Force India

+2,216

14

13

Daniel Ricciardo

Red Bull

+2,232

18

14

Felipe Nasr

Sauber

+2,786

12

15

Jenson Button

McLaren

+2,813

18

16

Max Verstappen

Toro Rosso

+2,832

18

17

Will Stevens

Marussia

+4,162

16

18

Fernando Alonso

McLaren

+4,214

3

19

Roberto Merhi

Marussia

+4,571

16

20

Lewis Hamilton

Mercedes

+5,832

9

Tv

Tuoreimmat aiheesta

F1