Kimi Räikkönen ei ole mielestään muuttunut mihinkään, vaikka muut moista puhuvat.
Häneltä kysyttiin, aloittaako kauden takavuosilta tuttu Räikkönen vai lähimenneisyyden epätasaisempi Räikkönen.
– Minä olen aina samanlainen. Se on vain teidän päissänne, että olisin muuttunut, muttei minun elämässäni, suomalainen vastasi ESPN:n mukaan.
MAINOS
MTV3:n uudet F1-ohjelmat:
Formulasirkus torstaisin klo 22.35
F1 Paalupaikka lauantaisin klo 19.30Kaikki F1-ajojaksot suorana MTV Maxilla ja Katsomossa!
Ferrarin odotetaan iskevän entistä paremmin Mercedestä vastaan, mutta yleisessä keskustelussa odotukset ovat Sebastian Vettelissä eikä Räikkösessä. Jousitusmuutoksen ansiosta Räikkösen odotetaan haastavan Vetteliä paremmin kuin viime vuonna. Asiasta kysyttiin Räikköseltä.
– Me yritämme voittaa mestaruuden ja kyse on tiimistä ja talleista. Meillä on samanlaiset autot ja on meistä kiinni saada niistä paras irti. Teemme töitä tiimille ja toivottavasti saamme haluamamme tuloksen.
– Suunnitelma on aina olla parempi ja tietysti jos auto toimii hyvin ja me saamme kaiken kuten haluamme, asiat ovat helpompia. Meidän pitää nähdä missä menemme suhteessa muihin, mutta mitään erikoistemppuja ei ole, että yhtäkkiä kääntyisi paremmaksi tai huonommaksi, Räikkönen sanoi.
F1-kauden ensimmäiset harjoitukset alkavat Suomen aikaa ensi yönä kello 03.30.