KooKoo kaatoi SaiPan toistamiseen kahden päivän aikana. Alkukauden sensaatiojoukkue SaiPa on ajautunut vaikeuksiin.
KooKoo haki perjantaina 4–1-vierasvoiton Lappeenrannasta, ja lauantaina Kouvolassa voittolukemat kirjattiin jatkoajalla 3–2.
LUE MYÖS: HIFK:n voitolla karu hinta hinta – "Peiliin katsottiin"
LUE MYÖS: Tähtihyökkääjän telonut Antti Tyrväinen joutui vastuuseen – hanskat putosivat Helsingissä
Ottelua pelattiin kaksi erää ilman maaleja, mutta kolmannessa alkoi tapahtua.
Antti Kalapudas vei SaiPan johtoon erän ensimmäisellä minuutilla, mutta David Farance kuittasi puoli minuuttia myöhemmin tilanteen tasoihin.
Joonas Oden vei KooKoon johtoon ennen päätöskymppiä. SaiPa kuitenkin nousi jatkoajalle Viktor Granholmin osumalla. Jatkoajalla kouvolalaisyleisöä huudatti Marcus Davidsson, jonka maalilla kaksi pistettä jäi Kouvolaan.
Ottelun tehopelaaja oli Oden, jolle pisteet 1+1. Antoine Bibeau KooKoo-maalilla torjui 31 kertaa.
Loka–joulukuussa voitosta voittoon seilannut SaiPa on viime aikoina valunut varjojen maille. Joukkue on lauantain jälkeen voittanut kymmenestä viime ottelustaan vain kolme. KooKoo puolestaan on hävinnyt vain yhden seitsemästä viimeismmästä koitoksestaan.