Raimo Helmisen valmentama SaiPa liihotti seuraennätykseen, kahdeksanteen perättäiseen voittoonsa, ja nousi sarjakakkoseksi jääkiekon SM-liigassa. Perjantai-iltana lappeenrantalaiset nujersivat kotonaan KalPan maalein 2–1.
MTV:n seuranta SM-liigan perjantain otteluista
Vain kuusi sekuntia aikalisästä helähti kuitenkin kuopiolaisvieraiden maalissa, kun SaiPan Otto Kivenmäen matala laukaus painui rysään.
Antti Kalapudas iski SaiPan toisen osuman, kun kolmatta erää oli tahkottu reilut puolitoista minuuttia.
1:01
SaiPa-maalivahti Kari Piiroisen nollan onnistui rikkomaan vasta Jaakko Rissanen varsinaisen peliajan viimeistä edellisellä peliminuutilla, kun KalPa pelasi ilman maalivahtia. Tasoitukseen kuopiolaisjoukkue ei kuitenkaan kyennyt, vaan Lappeenrannan kauden tähän asti suurin yleisö, 4 367 katsojaa, pääsi juhlimaan.
NHL-kokemuksella vuoratun maalivahtikilpailijan SaiPaan saanut Piiroinen teki paikoin todellisia haamupelastuksia. SaiPan juuri hankkima, urallaan yli 150 NHL-ottelua pelannut kanadalainen Michael Hutchinson toimi luukkuvahtina.
0:54
SaiPalla on nyt tilillään kahdeksan perättäistä voittoa, mikä on seuraennätys. Lappeenrantalaisseura oli ennestään pystynyt voittamaan seitsemän ottelua putkeen vuosina 1998 ja 2017.
SaiPa nousi SM-liigassa neljänneltä sijalta jo toiseksi. Sijalle, jolle käytännössä kukaan ei olisi SaiPaa ennen kautta povannut.
Sarjakärkenä on HIFK.
SM-liigan perjantain otteluiden tulokset:
Jukurit–Kärpät 0–2
HPK–Pelicans 5–2
SaiPa–KalPa 2–1
Tappara–Ilves 0–4
TPS–Sport 3–2 vl.
KooKoo–HIFK 4–1