Eilen maanantaina menehtynyt Kalle Holmberg niitti mainetta erityisesti teatteri- ja oopperaohjaajana.
2:12
Suomalaisen teatterin uudistajiin lukeutuneen ohjaajan, teatterineuvos Kalle Holmbergin läpimurto oli Ylioppilasteatterin vuoden 1966 Lapualaisoopera.
Holmbergin Seitsemän veljestä -ohjausta Turun Kaupunginteatterille vuonna 1972 puolestaan pidetään parhaana versiona Aleksis Kiven klassikkokirjasta. Holmberg toimi tuolloin teatterin pääohjaajana.
Vuonna 1993 Holmberg ohjasi Kullervo-oopperan Suomen Kansallisoopperalle ja 1999 Paavo Nurmi -suuroopperan, joka esitettiin Olympiastadionilla.
Lisäksi Holmberg on ohjannut muun muassa Savonlinnan oopperajuhlille oopperat Juha, Ratsumies ja Kuningas lähtee Ranskaan.
Myös Ylen 1980-luvun draamasarja Rauta-aika oli Holmbergin ohjaama. Siitä tuli Ylen kautta aikain parhaiten ulkomaille levitetty draamasarja, joka on myyty yli 20 maahan. Elokuva palkittiin Prix Italialla vuonna 1983. Ylen Elävän arkiston mukaan Rauta-ajan on nähnyt arviolta 100 miljoonaa eurooppalaista katsojaa.
Ohjaamisen lisäksi Holmberg myös näytteli elokuvissa, kuten Uuno Turhapuro armeijan leivissä, Kummeli Kultakuume, Rööperi ja Harjunpää ja pahan pappi sekä näytelmissä.
Holmberg on saanut uransa aikana monia palkintoja, kuten Kritiikin kannukset, Pohjoismaisen kuunnelmapalkinnon, Valtion elokuvapalkinnon, Pro Finlandian, Suomipalkinnon ja Suomen Leijonan Ritarikunnan komentajamerkin.
Holmberg oli naimisissa dramaturgi Ritva Holmbergin kanssa, joka menehtyi kesäkuussa 2014. Heidän tyttärensä Annina Holmberg on lasten- ja nuortenkirjailija.