Asuntojen rakennuskustannukset ovat Tilastokeskuksen mukaan nousseet keskimäärin 3 prosenttia viime vuodesta. Omakotitalojen rakentaminen on kallistunut keskimäärin 3,2 prosenttia ja kerrostalojen 2,8 prosenttia.
Näin korkeasuhdanteessa virallinen kustannusindeksi kertoo kuitenkin vain osatotuuden todellisesta kustannuskehityksestä. Käytännössä rakennuskustannukset ovat varsinkin pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa kohonneet reilusti enemmän kuin mitä rakennuskustannusindeksi kertoo. Esimerkiksi valtion korko- tai muulla tuella tapahtuva asuntorakentaminen on valtion asuntorahaston mukaan kallistunut pääkaupunkiseudulla vuodessa yli 8 prosenttia.
Heinäkuussa ns. ara-asunnon rakentaminen maksoi keskimäärin 8 621 markkaa neliöltä, kun vuosi sitten rakennuskustannukset olivat alle 8 000 markkaa neliöltä. Muualla Suomessa valtion tukeman asuntorakentamisen kustannukset ovat nousseet samana ajanjaksona hieman yli 7 000 markasta vajaaseen 7 500 markkaan neliöltä.