Rakentamisen arvioidaan kääntyvän selvään kasvuun ensi vuonna

nosturi rakennustyömaa rakentaminen
Ensi vuonna rakentaminen on ryhmän raportin mukaan selvässä kasvussa Suomessa.Lehtikuva
Julkaistu 03.09.2024 16:12

MTV UUTISET – STT

Rakentamisen määrä vähenee Suomessa vielä tänä vuonna, mutta käänne ylöspäin on tapahtumassa jo loppuvuoden aikana, arvioi valtiovarainministeriön johtama rakentamisen suhdanneryhmä. Ensi vuonna rakentaminen on ryhmän raportin mukaan selvässä kasvussa Suomessa.

Ryhmä katsoo, että korkotason lasku, inflaation hidastuminen, piristyvä taloustilanne ja ostovoiman kasvu lisäävät kuluttajien luottamusta tulevaan. Suhdanneryhmän arvion mukaan tämä näkyy myös rakentamisen piristymisenä.

Ryhmä arvioi, että asuntojen ylitarjonta vähenee ensi vuonna ja uudistuotanto vauhdittuu. Ryhmä korostaa, että maahanmuutto ja muutto suuriin kaupunkeihin pitävät yllä asuntojen kysyntää.

Lisäksi suhdanneryhmä arvioi, että uusia toimitiloja aletaan rakentaa enemmän jo kuluvan vuoden aikana. Ryhmä ennustaa, että myös korjausrakentaminen saa piristysruiskeen ensi vuonna.

Lue lisää: Jatkuvat valokuitutyöt herättävät raivoa – auki revityistä kaduista valitetaan lähes päivittäin

Tuoreimmat aiheesta

Rakentaminen