Jatkuvat valokuitutyöt herättävät raivoa – auki revityistä kaduista valitetaan lähes päivittäin

Aukirevityt kadut hermostuttavat – miten töitä koordinoidaan? 3:02
Aukirevityt kadut hermostuttavat – miten töitä koordinoidaan?

Valokuituverkkojen työmaista tulee yhä enemmän valituksia kunnille ympäri Suomea. Esimerkiksi Helsingin kaupungilta kerrotaan tapauksista, jossa kaapeleita on alettu kaivaa maahan ilmoittamatta asiasta lainkaan kaupungille. Myös alan yritykset toivovat selkeämpiä pelisääntöjä.

Valokuituverkkoja rakennetaan nyt kovaa vauhtia. Ne poikivat nopeampia verkkoyhteyksiä, mutta työmaista tulevien valitusten määrä on kasvussa.

– Kyllä näitä yhteydenottoja tulee ihan päivittäin. Yleensä ne liittyvät liikennejärjestelyjen puutteisiin tai sitten kaivuualueen ennallistamiseen. Esimerkiksi siten, että katu jätetään huonoon kuntoon, tai että työt seisovat siellä, sanoo alueidenkäytöstä ja -valvonnasta vastaava päällikkö Elina Airaksinen Helsingin kaupungilta.

Tällä hetkellä samalla alueilla voi olla useita samanaikaisia tai peräkkäisiä kaivuita. Yksi syy on, ettei yhtiöiden määrää ole mitenkään rajoitettu. Tämän on huomannut myös Laajasalossa kaivava suomalaisyhtiö.

– Olemme toimialana saaneet paljon kritiikkiä ja näkyvyyttä näiden kaivuitten kanssa. Toki sieltä yleensä tulevat tyypillisesti esiin ääritapaukset, ja ehkä se antaa siinä mielessä vähän väärän kuvan koko toimialan tekemisestä, sanoo Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto.

Kauniston mukaan myös alan yhtiöiden kannalta on hyvä asia, että työmaita valvotaan.

Jatkuvat valokuitutyöt herättävät raivoa 9:30
Miten Helsingin kaupunki suhtautuu valokaapelityömaihin? Katso video!

Kaivuita ei tehdä turhaan

Valoo Oy:n toimitusjohtaja Vesa Kemppainen taas korostaa, että valokuidun rakentamista edeltää aina huolellinen ennakkosuunnittelu, eikä kaivuita tehdä koskaan turhaan.

– Siitä hetkestä kun rakentaminen alkaa, on meidän etu, että se tapahtuu niin nopeasti kuin mahdollista. Jokainen hetki, kun tietä ei ole asfaltoitu, tulee meille kalliiksi, Kemppainen toteaa.

Hän kertoo keskustelevansa usein itsekin kuluttajien kanssa, jotka ovat harmistuneet omalla kotikadulla olevasta työmaasta. Kemppaisen mukaan kielteisimmät palautteet tulevat sellaisilta kuluttajilta, jotka eivät ole valokuitua tilanneet.

– Mutta moni heistäkin on päätynyt puhelun lopuksi palvelun tilaamaan, kun on käyty läpi, mistä on todella kysymys.

Useita tapauksia, joissa kaivuista ei ole ilmoitettu ollenkaan

Valtaosa yhtiöistä hoitaa asiansa kunnialla. Samalla Helsingissä on tullut tapauksia, joissa samoille yhtiöille pitää huomauttaa puutteellisesti hoidetuista töistä yhä uudelleen.

– Mehän annamme määräykset esimerkiksi liikennejärjestelyjen toteuttamiseksi, mutta aina näitä ei noudateta. Joko ei ollenkaan, tai sitten siinä on vakavia puutteita, sanoo Elina Airaksinen.

Välillä poliisia joudutaan pyytämään virka-avuksi, jolloin poliisi voi sakottaa. Helsingin kaupunki on tehnyt myös tutkintapyyntöjä työmaiden vakavista puutteista. Yleisin syy on ollut ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti.

– Sinne mennään työskentelemään ilman, että siitä on kaupungille ilmoitettu, jolloin kaupunki voisi antaa siitä päätöksen ja määräykset työn suorittamiseksi. Lisäksi kyseessä hallintaoikeuden loukkaus, Airaksinen sanoo.

Airaksisen mukaan tällaisia tapauksia on ollut useita. MTV Uutiset kysyi molemmilta tässä jutussa haastatelluilta yhtiöiltä, onko heidän toiminnastaan tehty tutkintapyyntöjä. Molemmat yhtiöt totesivat, ettei kyse ole heistä.

Suomen markkinoilla toimii tällä hetkellä jopa 70 valokuituverkkoja tarjoavaa yhtiöitä. Joukossa ovat telealan kotimaiset pörssiyhtiöt Elisa, Dna ja Telia sekä lukuisia pienempiä ja alueellisia toimijoita.

Lue myös:

    Uusimmat