Rallin kaksinkertainen maailmanmestari Carlos Sainz on yksi vaihtoehdoista Volkswagenin seuraavaksi tallipäälliköksi. Asiasta uutisoi mm. espanjalaissivusto revistascratch.com.
Volkswagen etsii parhaillaan uutta pomoa pestinsä jättävän Jost Capiton tilalle. Tammikuussa selvisi, että Capito siirtyy McLarenin F1-tallin toimitusjohtajaksi. Capiton odotetaan loikkaavan McLarenin palkkalistoille kevään tai alkukesän aikana, kunhan hänelle on löydetty seuraaja VW:n johtoon.
Espanjalaisella Sainzilla on vahvat siteet Volkswageniin. Sainz oli yksi Volkswagen Polo R WRC -auton päätestaajista ennen kuin saksalaismerkki tuli MM-sarjaan kaudeksi 2013.
Lisäksi Sainz on osallistunut viidesti Volkswagenin kalustolla Dakar-ralliin. Hän ajoi VW:llä legendaarisen aavikkokisan voittoon vuonna 2010.
Aiemmin Volkswagenin tallipäällikön paikkaan on yhdistetty Sainzin entinen kartanlukija Luis Moya.
Suomalaiskuljettaja Jari-Matti Latvala kilpailee Volkswagenilla rallin MM-sarjassa. Saksalaistiimi on voittanut kolme kertaa peräjälkeen kuljettajien ja valmistajien MM-tittelin Sebastien Ogierin johdolla.