Rane Raitsikka päätyi vuosikausia sitten salanimellä NHL-toimittajaksi – näin lopulta syntyi legendaarinen "Leo Lahti"

2:27img
Tiesitkö? Rane Raitsikka oli salaa Suomen ensimmäinen NHL-toimittaja
Julkaistu 19.04.2024 18:45
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Rane Raitsikka innostui Amerikan vuosinaan toden teolla jääkiekosta ja päätyikin lopulta Suomen aivan ensimmäiseksi NHL-toimittajaksi, jonka reportaaseista tuli ikonisen tärkeitä myös myöhemmin Yhdysvaltoihin päätyneille suomalaispelaajille.

Atomirotta-yhtyeestä tuttu muusikko Rane Raitsikka, oikealta nimeltään Harri Jäntti, lähti Smack-yhtyeensä kanssa 1980-luvulla Yhdysvaltoihin maailmanvalloitukseen ja jäi sille tielleen pariksikymmeneksi vuodeksi. Amerikan vuosiensa aikana Raitsikka teki ja näki paljon, mutta harva tietänee, että Raitsikka oli myös Suomen ensimmäinen NHL-toimittaja, joka toimi salanimellä Leo Lahti. 

Raitsikka kertoi Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa rakastuneensa täysin NHL-jääkiekkoon päästyään näkemään ottelun paikan päällä. Sen jälkeen hän oli ystäviensä kanssa ideoinut, että suomalaiset tarvitsisivat oman NHL-reportterin, sillä otteluiden tulokset ja raportit päätyivät suomalaisiin tiedotusvälineisiin kansainvälisten medioiden kautta. 

– Enhän mä voinut Ranena, tiedätkö kitaristi-huurupää, ei mitään kredibiliteettia urheilumaailmassa. Ei olisi ehkä mennyt. Niin mietittiin, että lahtelainen olut oli mun sponsori ja funtsattiin, että Lahti, siinä on hyvä sukunimi. Ja mikäs etunimi, mikä rimmaisi hyvin: Leo Lahti, Raitsikka kertoi lähetyksessä. 

Leo Lahti sai lopulta jopa oman radio-ohjelmansa, jota esitettiin SM-liigan otteluiden ensimmäisellä ja toisella erätauolla. 

– Se alkoi legenda Paul Coffeyn sanoin: If you want to know what's going on in NHL, listen to Leo Lahti. Ja sitten mentiin. 

Monet sittemmin itse NHL:ään päätyneet suomalaispelaajat ovat sittemmin kertoneet, että nimenomaan Leo Lahden NHL-reportaasit olivat heidän ensimmäisiä kosketuksiaan NHL-maailmaan. 

– Ne olivat mulle isoja juttuja. Jälkeenpäin on tajunnut, että nämä jätkät ovat äänittäneet niitä C-kasetille ja kuunnelleet ja unelmoineet siitä suuresta, sitten menneet sinne ja voittaneet Stanley Cupin, niin se on mulle aika kova juttu, Raitsikka summasi. 

Yllä olevalla videolla Rane Raitsikka kertoo, kuinka Leo Lahti -hahmo lopulta kokonaisuudessaan kehitettiin. 

Alla Rane Raitsikan erikoishaastattelu kokonaisuudessaan.

17:12img

Lue myös: Rane Raitsikka avoimena päihteiden vaikutuksesta luovuuteen: "Ajattelin, että en ikinä pysty kirjoittamaan biisiä, jos en polta pilveä"