Täysin itsenäinen Atomirotta on suomalaisen musiikin poikkeuksellinen outolintu – ja on yksi asia, jota heidän takahuoneestaan ei löydy

Perjantain alku-ilta Helsingissä Urho Kekkosen kadulla on vielä hiljainen, eikä edessä häämöttävä viikonloppu ole vielä saanut kansaa kaduille.

Tavastia-klubin sisällä sen sijaan kumisee, kun siellä valmistaudutaan tulevaan iltaan. 

Odotamme sovitun haastattelun alkua kuvaajan kanssa, kun baarin ja salin välin erottava ovi liukuu auki ja sen välistä kurkistaa pää. 

– Menee vielä pari minuuttia, mut haluutteks tulla odotellessa kattomaan, huikkaa oven välistä kurkkaava Mikko Sarjanen, 49, joka tunnetaan alkujaan vahvasti itähelsinkiläisyyden sanomaa julistaneena Notkea Rotta -artistina samannimisessä räp-yhtyeessä. 

Tietenkin haluamme, ja saamme pienen maistiaisen tulevasta illasta sekä esityksen, jota voisi käytännössä kutsua jo yksityiskeikaksi. 

Siinä on Atomirotta, joka tekee soundcheckia illan keikkaa varten. Yhtye juhlisti viidennen levynsä julkaisua Tavastialla yhteensä kolmella keikalla, ja levyjulkkarit Tavastialla ovatkin Atomirotan perinne. 

Kuten tunnetusti Atomirotan keikoilla, ei energiaa säästellä edes soundcheckissa. Sarjanen hyppelee ympäri lavaa, välillä nousten monitorin päälle villisti käsiään puolelta toiselle viskoen, villiten kuvitteellista yleisöä. 

Hänen vierellään operoi kitaraa kylmänviileästi Rane Raitsikka, 58, oikealta nimeltään Harri Jäntti, joka varsin tarkasti pitää huolen siitä, että kaikki kuulostaa siltä, miltä pitää. Kummankin otteissa näkyy vuosikausien kokemus ja ilmenee Atomirotan toiminnan ydin: tehdään tosissaan, muttei asioita oteta liian vakavasti. 

Jo yhden Atomirotan kappaleen aikana kuka tahansa kuulija ymmärtää sen erikoisuuden ja poikkeuksellisuuden: yhtye yhdistelee häpeilemättä ja pelkäämättä erilaisia tyylilajeja räpistä rockiin ja takaisin vaikkapa reggaesta kantriin. 

Atomirotan matka on kestänyt jo kymmenen vuotta. Hetken päästä soundcheckin päätymisen jälkeen Sarjanen kertoo Tavastian ikonisella bäkkärillä bändin syntytarinan olevan "klassinen" – vaikka monen mielestä se tuskin on aivan perinteinen. 

– Rokkari soitti räppärille ja sanoi, että "aletaanko tekemään jotain". Ja sitten alettiin tekemään jotain. Mutta tästä kombinaatiosta varmaan puolentoista biisin jälkeen hiffattiin, ettei tämä tule todellakaan olemaan mitään pelkkää rock-räp-asiaa, vaan tässä aletaan maalata isommalla pensselillä. 

Raitsikka asui vuosikausia Yhdysvalloissa ja kun hän oli muuttamassa takaisin Suomeen, kuuli hän siskoltaan Notkeasta Rotasta. 

– Pikkusiskoni lähetti mulle Notkean Rotan biisejä, kuuntelin niitä, tykkäsin ja niistä tuli jotenkin hyvä fiilis. Päädyin siihen bändiin ja sitten siitä tuli tämä bändi. Aika nopeasti alkoi tulla omaa musaa ja huomasi, että tässä on aika rajaton mahdollisuus lähteä tekemään ihan mitä vaan, Raitsikka arvioi. 

Lähiöistä konserttisaleihin ja takaisin

Kun kaksikolta pyytää tiivistystä Atomeiden ensimmäisestä kymmenestä vuodesta, he kumpikin huokaisevat lähes samaan ääneen: tosi paljon on tapahtunut. Sen lisäksi, että he ovat löytäneet oman, täysin persoonallisen äänensä ja tapansa tehdä asioita sekä keikkailleet aktiivisesti ympäri Suomen, ovat he myös päätyneet omakustanneartisteiksi. 

Atomirotalla on nykyään oma levy-yhtiö, he buukkaavat itse omat keikkansa, hoitavat yhtyeen markkinoinnin ja muut hallinnolliset toimet. Tarjouksia on tullut eri puolilta, mutta itsenäisyys sekä taiteellinen vapaus ovat nousseet tärkeimmiksi arvoiksi muiden yli. 

– Ollaan päädytty tekemään lähiörundeja, soittamaan päihdekuntoutusmestoissa, vankiloissa, vaikka mitä. Paljon tosi erikoista, ja se on meille teknisesti mahdollista, pystytään soittamaan melkein missä vaan. Ollaan päätetty tehdä se, ja tässä on ihan selkeä Atomin kuvio löytynyt, Raitsikka kertoo. 

Myös Sarjanen miettii, ettei Suomessa taida olla kovin montaa muuta, jotka vetäisivät puoleensa niin laaja-alaisesti erilaisia yleisöjä. Saman viikon aikana Atomirotta saattaa heittää yhden keikan lähiössä ja toisen konserttisalissa. Tai saman päivän aikana jo nyt edesmenneellä Summer Up -hiphopfestivaalilla ja Tuska-metallifestareilla, kuten tapahtui eräänä takavuosien kesäpäivänä. 

– Se on jännä nähdä, että yleisöjä on niin monenlaisia ja eri mestoissa, niin sen voi varmasti sanoa, en tiedä monia pumppuja, jotka ovat näin laajalla skaalalla vetäneet eri yleisöjä, Rantanen toteaa.

Lue myös: Rane Raitsikka päätyi vuosikausia sitten salanimellä NHL-toimittajaksi – näin lopulta syntyi legendaarinen "Leo Lahti"

Jo keikkaa edeltävässä soundcheckissa ilmi käy hyvin Raitsikan ja Sarjasen välisen suhteen dynamiikka, jota he hetkeä myöhemmin itsekin pohtivat ja kuvailevat Tavastian bäkkärin nimmareilla ja piirroksilla tukotettujen seinien suojassa. 

– Eihän se aina ole ruusuilla tanssimista tietenkään. Välillä, kun tehdään esimerkiksi levyjä, niin meillä on vähän erilainen työtahti ja siitä me väännetään, mutta ei mistään muusta. Keikkailu ja tämä homma sitten taas on niin juhlaa. Työtavoista tai -temmoista, ne ovat ainoat jutut, mistä tulee mitään skismaa, Raitsikka kuvailee. 

Sarjanen on samaa mieltä: kymmenen vuotta kun tekee intensiivisesti töitä toisen kanssa, niin iskeehän ihmissuhde pakostakin joskus kipinää. Hän muistaa erityisen hyvin erään keikan Tampereella, jolloin kaksikon välillä todellakin leiskui. 

– Oli semmoinen aika kipinöivä sanaharkka ennen keikkaa, muistelee illan tapahtumia Sarjanen, joka lopulta erilaisia äännähdyksiä käyttäen kuvailee väittelyä ja sitä, millainen meno itse keikalla oli.

– Ihan vitun hyvä keikka! Sitten vielä sanoin, että pitäisi jotenkin alkaa myllyttää aina ennen noita keikkoja. Semmoinen symbolinen pieni reslinkimatsi, Sarjanen nauraa. 

"Raittiudella mennään"

Lauteilla, eli lavalla, ylimääräinen siis unohdetaan ja annetaan kaikki yleisölle. Siitä heidän, Atomirotan jutusta, on pohjimmiltaan kyse. 

Yksi lisäsyy siihen, miksi Sarjasella ja Raitsikalla ei mene hermo toisiinsa toden teolla on myös siinä, etteivät he "vedä päätä täyteen" keikkojensa yhteydessä. Tavastiallakin heidän bäkkärinsä on täysin alkoholiton. 

Raitsikka on ollut raitis lähes 25 vuotta. 1980-luvulla Smack-yhtyeen kanssa Yhdysvaltoihin lähtenyt ja sinne pariksikymmeneksi vuodeksi jäänyt Raitsikka oli aikoinaan pahassa alkoholi- ja huumekierteessä, mutta irtautui siitä ja raitistui vuosituhannen vaihteessa. 

– Mun elämä muuttui jossain vaiheessa ja siitä tuli hyvin tuotteliasta. Olen helvetin onnellinen ja asiat on tosi hienosti. En mä, olen addikti-alkoholisti, en voi leikkiä noiden juttujen kanssa yhtään. 

– Rakastan perhettäni, en suostu vaihtamaan sitä siihen, että vetäisin jurrit Tavastian keikan jälkeen. Sitten kun se mun kohdalla ei jää siihen, sitäkin koitin vuosikausia Jenkeissä aikoinaan todistaa itselleni. Mutta se ei koskaan onnistunut. Niin raittiudella mennään, jeesataan muitakin jos on tarvis, Raitsikka kertoo. 

Elämänsä ja muusikon uransa aikana Raitsikka on nähnyt paljon. Ja on monia asioita, joita hän ei kaipaa yhtään.

– Olen ollut bändeissä, missä yllättäen puukot alkaa heilua. Mitään sen levelin sekoilua meillä ei ole ollenkaan. 99 prosenttia tästä on aika juhlaa. Ollaan hirveän ylpeitä siitä, mitä ollaan duunattu. Meillä on ihan omanlainen juttu Suomen musaskenessä, pystytään tekemään juttuja just silleen, kun halutaan, meillä on armoton skaala, Raitsikka toteaa. 

Lue myös: Rane Raitsikka avoimena päihteiden vaikutuksesta luovuuteen: "Ajattelin, että en ikinä pysty kirjoittamaan biisiä, jos en polta pilveä"

Sarjanen komppaa vieressä, alleviivaten sitä, kuinka "paljon kilsoja" heillä kummallakin oli takanaan jo ennen Atomirottaa. 

– Se on lähtenyt ihan nollasta ja ollut uusi asia, niin se on ollut siisti homma. Eri juttu, jos tässä oltaisiin jotain 19-vuotiaita tai jotain. Tässä on pitkät reissut molemmilla takana, Sarjanen kuvailee. 

– Tavallaan on aika kiitollinen fiilis ja tuntuu, että ehkä salama on iskenyt samaan paikkaan kaksi kertaa. Näiden vuosikymmenten jälkeen ensin näkee, että on pelikunnossa, pelipaikalla, peliaikaan. Mutta että pääsee soittamaan, elättämään perhettään ja ansaitsee elannon, niin ei tämä suurimman osan ajasta tunnu duunilta ollenkaan, Raitsikka summaa. 

Ympyrät sulkeutuvat

Raitistumiseensa Raitsikka sai paljon apua Yhdysvalloissa ollessaan. Raitsikka raitistui yhdessä hyvän ystävänsä Ivan Nevillen kanssa, joka kuuluu Nevillen tunnettuun muusikkoperheeseen: Ian Nevillen isä ja sedät muodostivat aikoinaan tunnetun soul-funkyhtye The Neville Brothersin. Veljeksistä Art sekä Cyril Neville soittivat puolestaan myös The Meters -funkyhtyeessä, jolla on ollut iso vaikutus 1990-luvun rapmusiikkiin. Ian Neville on itsekin erittäin ansioitunut ja soittanut koskettimia muun muassa kahdella The Rolling Stonesin levyllä.

Nevillen perhe oli Raitsikalle yksi suurimmista tukijoista prosessin aikana, joka muutti hänen elämänsä täysin. Raitistumisen jälkeen Raitsikan lähdettyä ensimmäiselle kiertueelleen Nevillen perhe antoi hänelle puhelinnumeron, johon neuvoivat soittamaan joka päivä kiertueen ajan. 

Raitsikka teki työtä käskettyä: soitti numeroon päivittäin, ja parin kuukauden kiertueen jälkeen palasi kotiin Los Angelesiin. Yhä selvinpäin. 

– Se oli aika kova juttu mulle, Suomijäbä siellä yksinään pikkusäätäjänä, niin tällainen Neville-perhe ottaa mut huostaan. Tulee nytkin vähän kylmiä väreitä, kun fundeeraa. Mua on autettu paljon. 

Asia värisyttää myös vieressä tarinaa kuuntelevaa Sarjasta. 

– Kun ajattelee tätä Atomirotta-hommaa, linkkejä ja kaaria jotka vievät siihen, että Rane on soittanut siellä. Mitä aikoinaan on tehty Itä-Helsingissä, niin kuunneltu räppiä, jossa oli sämplätty The Metersia, sitä hänen soittokaverin perheen kamaa. Siitä on sämplätty "kulta-ajan", 90-luvun räppi, Sarjanen toteaa. 

Lämppäribändin soundcheck on hiljentynyt Tavastian takahuoneen oven toisella puolella ja havahdumme äkkiä siihen, että lämmittelijän showtime on vajaan parinkymmenen minuutin päästä. Heidänkin aika valmistautua tulevan illan vetoon. Kuten todettu, melko rauhallisesti: lavalla esimerkiksi Sarjanen tullaan myöhemmin näkemään hörppimässä teetä alkoholin sijaan. 

Ennen kuin heidät päästetään keskittymään iltaan on vielä kysyttävä yksi, olennainen kysymys. 

Mitä kuuluukaan puolestaan Notkea Rotta -yhtyeelle, jonka edellisen EP:n julkaisusta on kulunut jo kymmenen vuotta?

– Ihan jees. Ei siinä, siis kyllä sielläkin jotain viritteillä, kun sen aika on, Sarjanen myhäilee.  

Alla Rane Raitsikka kertoo Viiden jälkeen erikoishaastattelussa muun muassa sen, mistä hänen taiteilijanimensä on peräisin ja kuinka syntyi hänen toinen alter egonsa "Leo Lahti".