Rannikkoalueiden ihmisiä evakuoidaan Chilessä – kaksi kuollut järistyksessä

santiagomaanjäristys (3)
Julkaistu 17.09.2015 05:23

MTV UUTISET – STT

Chilen maanjäristyksen aiheuttamat aallot ovat jopa 4,5 metriä korkeita, kerrotaan maan merivoimista. Chilen hallitus on kehottanut evakuoimaan rannikkoalueiden ihmiset.

Järistyksessä on kuollut ainakin kaksi ihmistä. Viranomaiset kertovat lisäksi loukkaantuneita olevan toistakymmentä.

Järistyksen, jonka voimakkuus oli 8,3, aiheuttamat aallot ovat alkaneet iskeä maan rannikolle. Chilen koko rannikolle annettiin aiemmin tsunamivaroitus järistyksen vuoksi.

Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen mukaan järistyskeskus sijaitsi reilun 8 kilometrin syvyydessä ja noin 130 kilometrin päässä Luoteis-Chilen rannikosta.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat