Ranskalaisessa sairaalassa koettiin varsin epätavallinen vaaratilanne, kun vanhus saapui sinne ensimmäisen maailmansodan aikainen räjähde takapuolessaan.
Toulonin kaupungissa Etelä-Ranskassa sijaitseva sairaala jouduttiin evakuoimaan viime lauantai-iltana, kun sinne saapui 88-vuotias mies, jonka peräsuoleen oli jumittunut historiallinen ammus.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä ranskalainen paikallismedia Var-Martin, minkä jälkeen erikoisesta tapauksesta ovat kertoneet muiden muassa New York Post sekä Daily Mail.
Jos julkaisu ei näy, voit avata sen tästä.
Ensimmäisen maailmansodan ajalta peräisin olevan räjähteen pelättiin laukeavan, mikä johti varotoimiin. Räjähdeasiantuntijoiden mukaan riski siihen, että ase räjähtäisi miehen sisällä, oli kuitenkin pieni.
Rohkeat kirurgit onnistuivat isossa leikkauksessa poistamaan vierasesineen potilaasta. Sairaalan tiedottajan mukaan mies on toipunut operaatiosta ja voi hyvin.
Ilmeisesti mies oli työntänyt noin 20 senttimetrin mittaisen ja 5 senttiä leveän räjähteen takapuoleensa seksuaalista nautintoa saadakseen.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun anukseen työnnetyt vierasesineet aiheuttavat päänvaivaa sairaaloissa. Olemme aiemmin kertoneet esimerkiksi peräsuoleen "vahingossa" päätyneestä suihkupäästä sekä valtavasta munakoisosta.
Lue myös: Sveitsiläismies masturboi itsensä teho-osastolle – vaurio iski yllättävään paikkaan
Lue myös: Outo villitys huolestuttaa – lääkäri muistuttaa, ettei banaanin kuorilla tule masturboida: "Voi johtaa tulehdukseen"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Myös kumppaniseksi voi johtaa sairaalareissuun – alla olevalla videolla kerrotaan kolme vaarallisinta seksiasentoa.
0:32
Lähteet: New York Post, Daily Mail, Var-Martin