Näyttelijä Jessica Öystilä nähdään toista kautta Venlan roolissa Rantabaari-sarjassa.
Näyttelijä Jessica Öystilä hyppäsi Venlan saappaisiin Rantabaarin viidennelle kaudelle ja nyt hänet nähdään myös kuudennella kaudella.
Kuvauksista jäi mieleen erityisesti hyvä, perhemäinen porukka ja yksi suppailukohtaus.
– Olimme Jasperin (Koivisto) kanssa suppailemassa ja hänet piti pelastaa vedestä, niin siinä oli actionia. Siksi se jäi jotenkin mieleen, Öystilä kertoi MTV Uutisille kuvausten lomassa.
Rantabaarissa viidennellä kaudella Venlan poikaystävä Akseli menehtyi, ja kuudennen kauden alussa tuntuu, että Venla on päässyt vähän jo yli hänestä.
– Venla on avoin uusille jutuille ja ehkä avautuu vähän uusille miehillekin. Sitten tulee mukaan kaikenlaista yliluonnollista, Öystilä kertoi salamyhkäisesti.
Roolihahmonsa kanssa Öystilä ei juurikaan löydä yhteneviä piirteitä, paitsi rentouden ja Venlan lempeyden, jota Öystilästä tosin löytyy enemmän. Hän kokee olevansa huomattavasti roolihahmoaan hymyileväisempi.
Ensimmäisen Rantabaari-kesän jälkeen Öystilä on opiskellut näyttelijäntyötä vuoden kansanopistossa.
– Oli todella kivaa ja avartavaa. Sain paljon työkaluja omaan tekemiseeni. Nyt pääsee innolla tekemään, kun omat taidot ovat syventyneet vuoden aikana.
– Iso oivallus opintojen aikana on ollut, että lähtee vain täysillä tekemään ja antaa kaikkensa. Toki olen niin aina ajatellutkin, mutta nyt se jotenkin syveni, että mitä se itselle tarkoittaa, Öystilä pohti.