Raportti: Opiskelijoiden sieppaamisesta epäiltyjä kidutettu Meksikossa

väkivalta
Lehtikuva
Julkaistu 25.04.2016 08:05

MTV UUTISET

Meksikossa viranomaiset ovat kiduttaneet osaa opiskelijaryhmän katoamisesta epäillyistä, kertoo tuore raportti.

Amerikan maiden järjestön OAS:n ihmisoikeustutkijoiden mukaan epäiltyjä on muun muassa hakattu ja heille on annettu sähköiskuja nivusiin ja suuhun.

43 opiskelijaa katosi syyskuussa 2014 Igualassa eteläisessä Guerreron osavaltiossa. Opiskelijoiden katoamisen tutkinta on yhä kesken.

Syyttäjän mukaan paikallispoliisi otti opiskelijat kiinni ja luovutti heidät huumejengille, joka tappoi heidät.

Tutkijoiden mukaan Meksikon viranomaiset ovat yrittäneet vaikeuttaa heidän työtään sekä olleet haluttomia seuraamaan uusia tutkintalinjoja. Tutkijoiden mukaan viranomaisten toiminnasta opiskelijoiden katoamisen aikaan tarvitaan lisäselvityksiä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat